5.

Lähiliikuntapaikan suunnittelu

5.1.

Yleistä koulupihan suunnittelusta ja rakentamisesta

5.2.

Leikki- ja liikuntapaikat oppimisympäristöinä

5.3

Koulupihojen suunnittelu aidon leikin ja spontaanin liikunnan näkökulmasta - esimerkkejä Norjasta

5.4.

Viihtyisyyttä lähiliikuntapaikoille

5.5.

Koulupihojen suunnittelu tapaturmien ehkäisemisen näkökulmasta

5.6.

Leikki- ja liikuntapaikkojen suunnittelussa huomioitavat turvastandardit

5.7.

Koulupihojen vastuukysymykset - kuka vastaa ja mistä?

5.8.

Erityisryhmien huomioiminen lähiliikuntapaikkojen suunnittelussa - kokemuksia Honkalammen lähiliikuntapaikkahankkeesta

5.1. YLEISTÄ KOULUPIHAN SUUNNITTELUSTA JA RAKENTAMISESTA

Reino Tapaninen, yliarkkitehti, Opetushallitus
Kirjoittaja toimii Opetushallituksessa koulurakentamisen asiantuntijana

Koulupihan suunnittelun lähtökohtia
Uutta koulua suunniteltaessa suunnitellaan samalla koko koulutontin käyttö. Suunnittelu käynnistyy huolellisella paikan analyysillä, perehtymisellä tontilla vallitseviin olosuhteisiin. Tällöin on otettava huomioon mm. seuraavia seikkoja, jotka määrittävät rakennuksen ja kaikkien pihatoimintojen sijoituksen. Tontin topografia ja maastonmuodot ovat määräävin lähtökohta koko tontin suunnittelulle. Onko tontilla mäkiä, harjanteita, rinteitä, notkelmia tai painanteita? Samalla selvitetään tontin ilmansuunnat, auringonsuunnat ja valoisuus ja myös vallitsevat tuuliolosuhteet sekä suojaisuus. Jo näistä lähtökohdista selviää paras paikka koulurakennukselle. Lisäksi kun on tutkittu tontin kasvillisuus ja mahdolliset vesistöt – puusto, pensaisto, purot, ojat, kosteikot ja lammet – saadaan lähtökohta myös tontilla vallitsevan pienilmaston selvittämiseksi.

Tontin näkymät ja tilantuntu on myös syytä tutkia huolellisesti – onko tontti luonteeltaan avoin vai suljettu, sijaitseeko tontti luonnonmaisemassa vai kaupunkimaisessa tilassa. Lisäksi kannattaa vielä selvittää, voidaanko tontin eläimistölle taata hyvät olosuhteet jatkaa elämää paikalla. Kuinka rakentamismyllerryksen jälkeen paikalla viihtyvät pikkunisäkkäät, linnut ja pieneliöt? Koulun opetukselle olisi hyödyksi, jos luontoon voisi perehtyä omalla pihalla. Myös ympäristön liikenneolosuhteet on otettava huomioon tontin käyttöä suunniteltaessa. Autoliikenteen huomioon ottaminen vaikuttaa turvallisuuden lisäksi myös meluntorjuntaan. Näiden kaikkien näkökohtien selvittäminen on edellytys hyvän lopputuloksen takaavalle koulun fyysisen ympäristön suunnittelulle - eikä pelkästään uudisrakentamisen yhteydessä, vaan myös vanhoja kouluja ja koulupihoja uudistettaessa.

Asiantuntijat ja käyttäjät mukana hankkeessa
Koulun ja sen pihan suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistuu monta eri asiantuntijaa ja rakentajaa. Arkkitehti pääsuunnittelijana suunnittelee maaston muotoilun ja rakennuksen sijoituksen tontille, huolehtii pihan toiminnallisesta jäsentelystä, suunnittelee portaat, muurit jne. sekä valitsee erilaiset kalusteet, varusteet, materiaalit ja opasteet. Lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluu myös tontin vihersuunnittelu, jos tehtävään ei ole erikseen määrättyä vihersuunnittelijaa. Vihersuunnittelijaksi kannattaa kuitenkin lähes aina valita alan koulutuksen saanut ammattilainen. Näin varmistetaan korkeatasoinen, pitkäkestoinen sekä hoidon ja kunnossapidon kannalta toimiva koulupihan viherympäristö. Tonttia suunniteltaessa rakennesuunnittelijan, rakennusinsinöörin tai vastaavan, tehtäviin kuuluu mm. suunnitella pintavesien poisjohtaminen ja tontin kuivatus sekä salaojat ja erikoisrakenteet, kuten tukimuurit. LVI-suunnittelija huolehtii viemäreiden, vesijohtojen ja kaivojen sijoituksesta ja sähkösuunnittelija piha-alueen valaistuksesta.

Rakentamisen osalta pääurakoitsija vastaa rakennuksen lisäksi kulkuväylien, pysäköintialueiden ja leikkialueiden rakentamisesta sekä pystyttää ja asentaa kalusteet ja varusteet. Pääurakoitsija voi toteuttaa myös viherrakentamisen, istutustyöt ja nurmetukset, jos erikseen ei ole valittu viherurakoitsijaa. Ammattitaitoisen erillisen viherurakoitsijan käyttö kuitenkin varmistaa laadukkaan viherrakentamisen lopputuloksen. LVI-urakoitsija rakentaa viemärit, vesijohdot ja kaivot. Sähköurakoitsija johdottaa ja asentaa valaisimet. Pihan rakentamisen valvontaan osallistuu useita viranomaisia, kuten rakennusvalvonnan viranomaiset, jotka myöntävät rakennusluvan kaikelle kiinteälle rakentamiselle ja varustamiselle tontilla. Pelastus- ja terveystoimen viranomaiset valvovat lisäksi paloturvallisuutta sekä hygienia- ja jätehuollon toteuttamista. Tärkein osapuoli koulupihan toteuttamisessa on kuitenkin koulussa työskentelevät opettajat ja oppilaat. Heidän toiveensa ja näkemyksensä on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon suunnittelun ja toteutuksen kaikissa vaiheissa!

Pihan toiminnallinen jäsentely
Koulupihan toiminnallinen jäsentely perustuu turvallisuuden, terveellisyyden, viihtyisyyden ja kasvatuksen vaatimuksiin ja lähtökohtiin. Osan tontista valtaa tietenkin itse koulurakennus. Sen sisääntuloalueet ja näkymät perustuvat tontilla tehtyyn paikan analyysiin. Tonttia suunniteltaessa on otettava huomioon myös koulun mahdollinen myöhempi laajentaminen – rakennuksen laajennukselle on varattava suunta ja tila.

Tontin ja pihan liikenne jaetaan kolmeen osa-alueeseen. Ensiksi kiinnitetään huomio oppilasliikenteeseen, oppilaiden tulosuuntiin, jotka määrittävät mm. bussipysäkkien sijoituksen, polkupyörä- ja mopedipaikkojen sijoituksen, talvikautena myös suksien säilytyksen. Myös oppilaiden saattoliikenne on otettava huomioon, mm. liikuntaesteiset oppilaat on voitava saattaa rakennuksen sisäänkäynnin luokse. Henkilökuntaliikenne autoineen on erotettava oppilaiden sisääntuloväylistä, jotta vältyttäisiin vaarallisilta törmäyksiltä. Sama koskee huoltoliikenteen erottelua, keittiön tavarankuljetusta ja jätehuoltoa sekä lisäksi teknisen käsityön materiaalintuontia ja -vientiä. Huoltoliikenne tulisi aina sijoittaa oman huoltopihan yhteyteen – aivan liian usein näkee vielä koulupihoja, joissa keittiön huoltoajo toteutuu koulun välituntipihan kautta.

Koulupihasta oppilaiden käyttöön varattava alue voidaan jakaa seuraaviin osiin. On luotava paikat oppimiselle; mahdolliselle ulkoauditoriolle, kasvihuoneille ja kasvimaille, vesialtaille ja lammikoille, kivipuutarhoille ja ehkäpä jopa pienelle eläintarhalle. On varattava alueet oppilaiden virkistykselle; juoksupihalle, leikkivarustukselle, istuskelulle, penkeille ja katoksille. Oppilaat tarvitsevat paikkoja, joissa voi kokoontua ja olla yhdessä. Toisaalta tarvitaan myös paikkoja, joihin oppilas voi halutessaan vetäytyä ja olla yksin. Liikunnalle on myös varattava paikkoja. Tällöin tarvitaan tilaa pallo- ja pelikentille, kuntoilutelineille ja varusteille.

Juttutuokio Helsingin Lauttasaaren ala-asteen koulun pihalla

Istutukset, puut ja pensaat, perennat ja nurmikot, ovat tärkeä osa koulupihan viihtyisyyttä. Kasvillisuus ja istutukset palvelevat myös koulun opetusta. Erittäin tärkeää olisi myös, jos suinkin mahdollista, säilyttää osa koulutontista luonnontilaisena, rakentamattomana, vapaana alueena metsiköineen, niittyineen, kukkaketoineen ja ns. ”ylijäämäalueineen”. Tällaiset paikat tarjoaisivat parhaan opetusmahdollisuuden luonnon ja sen ilmiöiden tutkimiselle sekä toisaalta houkuttelevan ympäristön lasten välituntileikeille.

Koulupihan mitoitus ja rakenteelliset osat
Koulurakentamista säätelevä normitus on purettu myös pihojen osalta. Kunnat ja koulujen ylläpitäjät voivat nyt vapaammin päättää, millaisia tiloja koulun tarpeiden ja painotusten perusteella rakennetaan. Vanhat suunnittelu- ja mitoitusohjeet ovat kuitenkin edelleen käyttökelpoisia suosituksia määritettäessä mm. pihan kokoa ja eri alueita. Koulutontin koon mitoituksessa on käytetty seuraavaa ohjearvoa: pinta-alaksi tarvitaan 1,5 ha:n perusala + 20 m2 /oppilas. Jos koulussa on esimerkiksi 500 oppilasta, on tontin pinta-ala: 15 000 m2 + 500 x 20 m2 = 25 000 m2 = 2,5 ha. Peruskoulun vuosiluokkien 1-6 (ala-asteen) leikkikentäksi tarvitaan 2 400 m2:n alue (40 x 60 m2), ja jos perusopetusryhmiä on yli 19, tarvitaan näitä kenttiä kaksi. Peruskoulun vuosiluokilla 7-9 (yläasteella) tarvitaan ainakin yksi 2 400 m2:n kokoinen pelikenttä. Lukion kentäksi tulisi mitoittaa 4 000 m2:n alue (50 x 80 m2).

Koulupihalla voi olla erilaisia rakenteellisia elementtejä, jotka ovat tarpeen toimintojen sijoituksessa, ohjauksessa, taustana ja tukena. Esimerkiksi koulun sisääntuloalue voidaan merkitä koulun portilla, joka toimii koulun tunnuksena ja ensimmäisenä koulualueelle kutsuvana viestinä. Koulun piha-alue on joskus aidattava, varsinkin kaupunkialueilla. Aidat voivat luonteeltaan olla hyvinkin erilaisia. Materiaaleina voi käyttää tylyn verkkoaidan sijaan myös puuta tai pensasaitaa.
Oppilaiden pihalla oleskelu tarvitsee suojakseen myös katoksia, jotka voivat olla rakennuksesta erillään tai sisääntuloon kiinteästi liittyviä. Joskus pihan maasto-olosuhteet voivat olla sellaisia, että tarvitaan pihaportaita, joita voidaan rakentaa hirsituettuina maaportaina, betoniportaina tai kiviportaina. Liikuntaesteisille on taattava pääsy kaikille toiminnan alueille. Silloin ehkä joskus joudutaan rakentamaan luiskia, joissa sallitaan enintään 8 %:n kaltevuus. Pihapenkereitä voidaan tukea maavalleilla tai puisilla, luonnonkivisillä tai betonisilla tukimuureilla.

Koulupihan kalusteet ja varusteet
Koulupihalla tarvitaan toiminnan tueksi paljon erilaisia kalusteita ja varusteita. Leikki- ja liikuntapaikkojen varustuksella on tärkeä merkityksensä lasten koulupäivän aikaisen liikunta-aktiivisuuden sekä koulun liikunnan opetuksenkin kannalta. Näiden välinevalintojen osalta oleellista on monipuolisuus, jolloin voidaan luoda monipuolisia lasten kasvua ja kehitystä tukevia ja toisaalta aktiivisuuteen houkuttelevia paikkoja koulupihalle. Tästä näkökulmasta pihalla tarvitaan esimerkiksi erilaisia kiipeilytelineitä, puomeja, keinuja, ryömintätunneleita, liukumäkiä, nojapuita, rekkitankoja, palloseiniä ja -telineitä sekä pelimaaleja. Tällaisia pihavarusteita valmistaa Suomessa joitakin yrityksiä, mutta osittain niitä on toteutettu myös vanhempien talkootyönä. Tällöin on kuitenkin muistettava laitteiden ja kalusteiden turvallisuus, sillä rakenteiden toteuttaja vastaa niiden turvallisuudesta.

Koulupihalla tarvittavia penkkejä ja istuskeluryhmiä voidaan toteuttaa kiinteinä tai irrallisina. Istuskelualue voidaan lisäksi suojata ja merkitä katoksella tai pergolalla. Jätehuoltoa varten pihalla tarvitaan roskakoreja ja kompostoreita, joiden merkitys korostuu opiskeltaessa luonnon kiertokulkua. Pyörätelineet voivat myös olla kiinteitä tai irrallisia. Monen valmistajan mallistossa pyörätelineeseen on yhdistetty talviaikainen suksien säilytys. Joskus pihalla tarvitaan myös opasteita ja viittoja, sisäänkäynti- ja ovitunnisteita, valitettavasti myös kieltoon kehottavia liikennemerkkejä.

Koulupihan taideteokset
Erilaiset koulupihan taideteokset ovat tärkeä osa pihan kokemuksellisuutta. Taideteoksia voidaan toteuttaa hyvin monella eri tavalla. Seinäreliefit syntyvät jo usein rakennustyön yhteydessä esimerkiksi tiilireliefeinä. Seinämaalauksia ja hallittuja graffiteja voivat toteuttaa oppilaat itsekin. Asfalttimaalaukset voivat silmän ilon ohella palvella erilaisia liikuntaleikkejä. Maamosaiikeilla ja laatoituskuvioilla voidaan piha-alueeseen luoda kulutuksenkestäviä taideteoksia. Patsaita ja veistoksia voidaan toteuttaa lukemattomin tavoin eri materiaaleista, tärkeätä olisi teoksien kosketeltavuus ja joskus niiden tarjoama mahdollisuus esimerkiksi kiipeilyyn. Talviaikana lumi on luonteva materiaali lasten itsensä toteuttamiin lumiveistoksiin ja linnoihin. Ympäristötaidetta voidaan toteuttaa maaveistoksina, erilaisina tuuliviireinä ja aurinkokelloina, jotka tukevat myös luonnonilmiöiden opiskelua.

Koulupihan taideteos Helsingin Arabian peruskoulun pihalla

Koulupihatalkoot
Edellä on puhuttu koulupihan toteutuksesta normaalina ammattisuunnittelu- ja rakennustyönä. Koulupihan perusparannuksia, ainakin pienempi muotoisina hankkeina, voidaan kuitenkin hyvin toteuttaa myös kouluyhteisön yhteisenä talkooprojektina, johon oppilaiden ja opettajien lisäksi osallistuvat myös vanhemmat ja muu ympäröivä yhteisö. Tällaisesta projektista voi syntyä myös koko kouluyhteisöä yhdistävä ja innostava yhteistyön voimannäyte. Kuten suunnittelussa yleensäkin, tärkeintä on olemassa olevan tilanteen analysointi ja kartoitus, mielikuvien ja tavoitteiden määrittely. Hanke täytyy myös suunnitella, ideoita voivat tuottaa kaikki kouluyhteisön jäsenet. Talkoohankkeelle voidaan hakea julkisuutta paikkakunnan lehdistössä, ja siten tarjota myös mainosarvoa mahdollisille hankkeen kaupallisille tukijoille. Lopuksi tehdään varsinainen toteutustyö, koulupihan perusparannus, johon talkooväen lisäksi voi osallistua myös tarvittavia ammattimiehiä.

5.2. LEIKKI- JA LIIKUNTAPAIKAT OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ

Pirkko Hyvönen, Erikoistutkija, Lapin yliopisto
Katriina Lahtinen, Suunnittelija, Lappset Group oy
Kirjoittajat ovat olleet asiantuntijoina mukana Lappset Group oy:n monitieteisessä SmartUs tutkimus- ja tuotekehityshankkeessa, jossa tavoitteena on ollut kehittää kaikille avoimia leikin ja liikunnan tiloja, joissa voi mielekkään toiminnan ohella myös oppia

Istutaan ja opiskellaan?
Oppimisprosessi ja fyysinen ympäristö kuuluvat yhteen ja täydentävät toisiaan. Koulu- ja päiväkotirakennusten ja niitä ympäröivien alueiden joustavuudella varmistetaan erilaisten toimintojen mahdollistuminen. Joustavuuteen kuuluu koko alueen aktiivinen, monipuolinen ja luova käyttäminen. Erilaiset työskentelytavat ja opittavat asiat tarvitsevat erikokoisia ja eri tavoin varusteltuja tiloja, usein myös tiloja koulu- tai päiväkotirakennuksen ulkopuolelta. Ympäristö on itsessään oppimisen väline ja kohde. Parhaimmillaan se on innostava, havainnointiin, luovuuteen, itseilmaisuun ja tutkimuksiin ja tulkintoihin houkutteleva ja tilannesidonnaista oppimista tukeva, konkreettinen oppimisväline, joka tarjoaa myös erilaisille oppijoille sopivasti haasteita. Koulupihojen tehtävänä on tarjota niin virkistymiseen kuin oppimiseenkin mahdollisuuksia. Koulupihaa ei kuitenkaan yleensä mielletä oppimisympäristöksi, jonka osoittaa maaliskuussa 2006 tehty valokuviin perustuva katsaus (katsaus liitteenä kirjoituksen lopun lisätieto-osiossa). Pihoissa on potentiaalia, jota kuuluisi hyödyntää enemmän oppituntien aikaiseen leikkimiseen ja pelaamiseen. Parhaimmassa tapauksessa ne ovat eri-ikäisten käyttäjien kohtaamispaikkoja, joissa voidaan oppia hauskasti ja liikkua yhdessä. Lasten ystävät, vanhemmat ja isovanhemmatkin voivat osallistua oppimisen prosessiin ja olla tukemassa sitä.

Leikkiminen ja pelaaminen ovat motivoivia ja tehokkaita tapoja saada lapset viihtymään opittavien, joskus vaikeidenkin asioiden parissa. Kun keholliselle ilmaisulle ja leikille on tarjolla vapaammin tilaa ja mahdollisuuksia niin tilaratkaisuissa kuin opetussuunnitelmissakin, voidaan kehon kautta oppiminen ottaa pysyväksi osaksi oppimistapahtumaa esi- ja perusopetuksessa. Opettajat ovat valmiita hyödyntämään leikkimistä ja pelaamista oppimismenetelmänä, mikäli toiminnalla edistetään opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttamista ja mikäli leikkiminen ja pelaaminen ovat osa ns. leikillistä oppimisprosessia, jossa opitaan ymmärtämään kokonaisuuksia. Pelaamista ja leikkimistä ei hyödynnetä yleisesti koulussa, vaan sen funktio on toimia lähinnä alkuverryttelynä liikunnassa, taukona ns. oikean opiskelun lomassa tai hauskana tunnin aloituksena ja lopetuksena. Sitä ei käytetä niinkään oppimisen menetelmänä eikä luokkatiloissa ei ole riittävästi tilaa ja mahdollisuuksia koko keholla tapahtuvaa leikkimistä ja pelaamista varten.

Monipuolisempaa ja kokonaisvaltaisempaa oppimista voidaan tukea myös nykyteknologian avulla. SmartUs-hankkeessa on kehitetty käyttäjän liikkumista ja kehotoimintoja hyödyntävä vuorovaikutteinen ympäristö, jota voidaan käyttää erilaisiin oppimistarkoituksiin ja –sisältöihin. Perinteiseen hyppyruudukkoon perustuva ratkaisu sopii vaikka matematiikan tehtävien suorittamiseen tai kirjainten ja sanojen opetteluun. Kiinnostavan lisänsä sovellus saa, kun käyttäjät itse suunnittelevat sille sisältönsä. Tätä varten on suunniteltu erityiset työkalut, LinkIt- ja PlayCreator-sovellukset. Työkalujen myötä käyttäjät voivat itse vaikuttaa ympäristön kehittämiseen ja muokata sitä haluamillaan tavoilla.

Hyppelyruudukkoidea sopii hyvin esimerkiksi matematiikan sekä sanojen ja kirjainten opiskeluun

Opitaan leikillisessä oppimisympäristössä!
Leikillisen oppimisympäristön käsite perustuu ajatukseen, jonka mukaan ulkotilaan suunniteltujen leikkimis- ja pelaamisympäristöjen tulisi paikata luokkahuoneeseen liittyviä puutteita ja rikastuttaa oppimisen tilaa moniaistisesti ja toiminnallisesti. Leikillisyydellä tarkoitetaan [1] ruumiillisuutta, ts. sitä, että lapsi otetaan huomioon kokonaisvaltaisesti. Leikillisyyteen kuuluu [2] toiminnallisuus, joka korostaa lasten mahdollisuuksia liikkumiseen ja toimintaan, jolloin lapsilla itsellään on aktiivinen rooli. Kolmas leikillisen oppimisympäristön käsite korostaa [3] yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyydellä tarkoitetaan tiedon ja luovuuden rakentamista sekä sosiaalista kasvamista. [4] Narratiivisuus leikillisessä oppimisympäristössä on toiminnan ja opittavien asioiden juonellista yhteensitomista sekä lapsen oman narratiivisen ajattelun kehittymistä. [5] Luovuus toteutuu eri muodoissaan leikkimisen ja pelaamisen kautta tapahtuvassa oppimisessa. Leikillisessä oppimisympäristössä [6] oivaltavuus on tutkimista, kyselyä, ihmettelyä ja oivaltamista. Viimeinen leikillisyyden ominaisuus, [7] emotionaalisuus, tarkoittaa toiminnan kokemista mielekkääksi ja kiehtovaksi, mutta myös lasten tunnekyvyn kehittymistä ja mahdollisuuksia tunnerikkaaseen ja merkitykselliseen toimintaan.

Leikillinen oppimisympäristö laajentaa perinteistä käsitystä oppimisympäristöstä. Luokkahuoneet oppimisympäristöinä pohjautuvat käsitykseen, jonka mukaan oppiminen tapahtuu vain ihmisen päässä, jolloin koko kehon suorituskykyä ei hyödynnetä. Havaitsemiseen, aikomiseen, kokemiseen, tekemiseen ja oppimiseen tarvitaan kuitenkin koko kehoa. Luokkahuone ei mahdollista juuri ollenkaan liikuntaa eikä siellä voida hyödyntää kehoa riittävän monipuolisesti opittavien asioiden konkretisoinnissa. Keho on oppimisen väline "learning tool" siinä missä kynä tai tietokonekin. Kun sisä- ja ulkotiloissa tapahtuva toiminta yhdistyy opetuksessa ja opetustiloissa, oppimistapahtumaan sisältyy monipuolisempia kehollisia ja yhteisöllisiä kokemuksia ja siten luodaan pohjaa kokonaisvaltaisemmalle oppimiselle. Kun oppiminen on mielekästä ja hauskaa oppijoille itselleen, on oikea kombinaatio löydetty. Jos lapsen läheiset kasvattajat ja ystävät voivat osallistua tähän prosessiin, oppimisesta tulee yhteinen, jaettu kokemus, jonka vaikutukset ovat pitkäkestoiset. SmartUs-ympäristössä tästä hyvänä esimerkkinä on PointCollection-niminen valmis pelisovellus, jossa käyttäjät yhdessä liikkuen ratkaisevat matemaattisen haasteen. Pelin vaatimia laskutaitoja voidaan harjoitella sisällä ja ulkona, mutta ulkotilassa oppiminen on innostavaa ja mielekästä pitkään. Kun lapset ovat yhdessä vanhempien kanssa pelanneet PointCollection-peliä, he ovat riemuinneet siitä, kuinka peli antaa riittävästi haastetta kaikille iästä riippumatta. Aikuisille peli on osoittanut, kuinka matematiikkaa voidaan harjoitella toiminnan kautta ja hauskasti.

PointCollection - matemaattinen liikunta- ja joukkuepeli

Kokemuksia leikillisestä oppimisympäristöstä
SmartUs-pilottiympäristöistä saadut kokemukset osoittavat, että lapset ovat kokeneet oppimisen riemua, kun he ovat voineet käyttää koko kehoaan oppimisessa ja laajentaa oppimisen tilan ulos. Innostava ja positiivisesti koettu oppimisympäristö lisää lasten välistä yhteisöllisyyttä, kun taas negatiivisesti koettu ympäristö lisää syrjään vetäytymistä. Tällä on yhteyttä moneen asiaan koulun kontekstissa, esimerkiksi oppimiseen, lasten sosiaaliseen kasvuun ja jopa koulukiusaamiseen. Positiivisena koettu tunne ja ympäristö palauttaa myös käsitellyn asian mieleen paremmin. Usein ja säännöllisesti tapahtuva leikkiminen ja pelaaminen mielekkääksi ja innostavaksi koetussa ympäristössä on hyödyllistä oppimisen näkökulmasta.

Liikkumisen ja oppimisen riemua leikillisessä oppimisympäristössä

Oppiminen SmartUs-ympäristössä on ollut havaittavissa monin eri tavoin. Lapset ovat oppineet jo muutaman kuukauden käyttökokemuksen jälkeen monipuolisesti motorisia taitoja, eri lihasten hallintaa ja esimerkiksi silmän ja käden koordinaatiota. Taidon ohella myös rohkeus liikkumiseen ja tasapainoa ja motorisia taitoja vaativaan toimintaan on vahvistunut. Myös lasten keskeinen vuorovaikutus on lisääntynyt. He oppivat välittämään ja tulkitsemaan kehonkieltä, ns. sanatonta dialogia. Tähän ruumiillisuuden ilmenemismuotoon liittyy myös lasten kyky ja halu imitoida, matkia ja jäljitellä, johon luokkahuoneessa ei useinkaan ole mahdollisuutta tai lupaa. Myös lasten välinen fyysinen vuorovaikutus on lisääntynyt: tytöt ja pojat voivat leikkimisen ja pelaamisen yhteydessä olla aidosti kosketuksissa toisiinsa. Välitön ilmapiiri rohkaisee siihen, että voidaan luontevalla tavalla koskettaa ja tulla kosketetuksi. Koskettaminen kertoo myös luottamuksesta ja hyväksymisestä.

Oppiminen SmartUs-ympäristössä on näkynyt matemaattisten taitojen kohentumisena. Tämä on tullut ilmi kerto- ja jakolaskun ja yhteen- ja vähennyslaskun osalta. Samanaikaisesti myös haasteet ovat kasvaneet: lapset haluavat yhä vaikeampia ja monimutkaisempia tehtäväsarjoja ja he haluavat päästä itse luomaan matemaattisia tehtäviä. Matemaattisten taitojen harjaannuttamisessa kehon eri toimintojen hyödyntäminen tukee oivaltamista, ymmärtämistä ja muistamista. Lisäksi lapset ovat oppineet leikillisen oppimisprosessin aikana "tasapainoilua, loogista ajattelua ja strategista suunnittelua", kuten he itse kokemuksiaan kuvaisivat. Myös opettajat vahvistivat näitä näkemyksiä.

Oppiminen on muutakin kuin osaamista, oivaltamista, ymmärtämistä ja muistamista: leikillisessä oppimisympäristössä opitaan myös sosiaalisia ja emotionaalisia taitoja, yhdessä tekemistä ja suunnittelua, oman vuoron odottamista ja pelien säännöistä sopimista. Neuvotteleminen ei ole aina helppoa, mutta sitä taitoa opitaan vain tarjoamalla siihen tilaisuuksia – myös koulussa. SmartUs-ympäristössä lapset joutuvat vastavuoroisiin tilanteisiin sekä saavat kokea olevansa vuoroin avunsaajina ja vuoroin avunantajina. Roolin position vaihto on yksi hyvän leikin ominaisuuksista.

Leikillinen oppimisympäristö tarjoaa onnistumisen kokemuksia kaikille oppijoille. Erityisen tärkeitä onnistumisen kokemukset ovat niille oppilaille, jotka eivät saa kokea niitä luokkahuonetyöskentelyssä. Leikillisen oppimisympäristön käsitteen myötä pyritään väljentämään oppimiseen liittyviä jäykkiä asenteita ja toimintatapoja. Kun oppija saa itse vaikuttaa, kuinka opiskeltavaa asiaa tai taitoa opiskellaan, hän oppii itsestään myös oppijana. SmartUs-ympäristössä oman pelin tai tehtävän rakentaminen joko omiin tai muidenkin tarkoituksiin tarjoaa oppijoille kanavan toteuttaa omaa oppijuuttaan. Erilaiset ratkaisut antavat ymmärrystä erilaisista hahmottamisen ja oppimisen tavoista ja ovat luomassa pohjaa kaikkien toimijoiden yhteisölliselle toiminnalle riippumatta siitä, onko aktiivinen pelin- tai tehtävänrakentaja vai niiden pelaaja. Onnistumisen kokemukset, jotka seuraavat oman toiminnan tuloksena tai jopa riskinoton tuloksena, ovat tarpeellisia ihmisen voimaantumisen prosessissa. Voimaantuessaan ihminen alkaa luottaa omiin kykyihinsä ja tällöin myös oppiminen helpottuu. Kyse on positiivisesta kierteestä. Muut ihmiset eivät voi toista voimaannuttaa – muiden tehtävänä on tukea ja ohjata. Se tapahtuu vain oman toiminnan kautta.

5.3.

KOULUPIHOJEN SUUNNITTELU AIDON LEIKIN JA SPONTAANIN LIIKUNNAN NÄKÖKULMASTA - ESIMERKKEJÄ NORJASTA

Asbjorn Flemmen, Tutkimusamanuenssi, Voldan Korkeakoulu, Norja
Kirjoittaja tehnyt useita kirjoja lasten aidon leikin ja liikunnan välisestä suhteesta. Suomen Ladun kustantamana on vuonna 1992 julkaistu Flemmenin kirjasta ”Skileik” suomennos ”Leikiten suksilla”. Seuraava artikkeli on käännetty lyhennelmä Flemmen koulupihojen suunnitteluun liittyneestä oppaasta ”Ekte leik og spontanidrett – Perspektiv på skolens uterom” (Lisätieto-osiossa alkuperäinen PDF-muodossa!).

Koulupihalla lapset ja nuoret viettävät välitunteja jokaisena koulupäivänä, osallistuvat liikuntatunneille sekä tapaavat ystäviä vapaa-ajallaan. Koulupihan tulisi olla lapselle turvallinen ja viihtyisä ympäristö, joka antaa eväitä aikuisuuteen.

Lähiympäristö ja sen rakenteet, joihin mm. koulupiha kuuluu, ovat ratkaisevassa asemassa tämän päivän lasten ja nuorten päivittäisen liikunnan ja muun aktiivisuuden kannalta. Samaan aikaan koulupihojen merkityksen lisääntyessä ovat piha-alueet kuitenkin kovan rakennuspaineen alla. Koulupihojen kehittäminen on pääasiallisesti kuntien vastuulla, mutta piha-alueet ovat usein tarvelistojen loppupäässä. Tässä aluetaistelussa lapset ja nuoret ovat häviäjän osassa.

Lähiympäristön virikkeettömyys pyritään korvaamaan monenlaisella ohjatulla liikuntatoiminnalla yms.. Voidaankin puhua lapsuuden kokonaisvaltaisesta organisoitumisesta. Tämä ilmenee niin lasten osallistumisena päiväkotien kokopäivähoitoon kuin koulupäivän jälkeisiin ohjattuihin, aikuisten organisoimiin, liikuntakerhoihin ja muuhun vapaa-ajan harrastustoimintaan. Lapsuuden institutionalisoituminen ja kokonaisvaltainen organisoituminen kuitenkin vähentää lasten ja nuorten mahdollisuuksia toimia omaehtoisesti sekä rajoittaa luovuuden ja sosiaalisuuden kehittymistä aidoissa ja spontaaneissa leikki- ja pelitilanteissa.

Lasten omaehtoista, luovaa ja spontaania leikkiä sekä heidän liikunnallista kehitystään rajoittaa myös ”turvallisuushysteria”, mikä on seurausta erilaisten leikkikenttävälineitä koskevien turvallisuussäädösten vääränlaisesta tulkinnasta. Tämä tulkinta on johtanut ”istumaleikkipaikkojen” rakentamiseen. Objektiivinen turvallisuus, eli materiaalien ja rakenteiden turvallisuus, on ehdottoman tärkeää. Leikkipaikkoja suunniteltaessa on kuitenkin huomioitava, että subjektiivista turvallisuutta lapset voivat oppia hallitsemaan ainoastaan leikkitilanteissa itse arvioimalla, kuinka korkealle voikaan kiivetä tai miten suksilla voi ponnistaa hyppyrin laelta, jotta pysyy pystyssä alastulossa. ”Istumaleikkipaikkaympäristöt”, joista puuttuu haasteet ja vaarat, eivät kehitä lasten ja nuorten fyysisiä ja sosiaalisia valmiuksia.

Aidon leikin ja spontaanin liikunnan teoreettinen tausta
Aito leikki ja spontaani liikunta ovat organisoidun ja aikuisvetoisen liikunnan vastakohta. Ne voivat toteutua ympäristössä, jossa lapsi voi liikkua ja leikkiä omaehtoisesti, luovasti ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa motorisia perustaitoja kehittäen ja subjektiivisen turvallisuuden hallintaa harjoitellen. Aidon leikin ympäristön tulee täyttää kaksi ominaisuutta: ympäristö haastaa kaikilla motoriikan alueilla (”leveysominaisuus”) ja ympäristö tarjoaa kaikille haasteita kehitystason mukaan (”syvyysominaisuus”). Keskeistä aidossa leikissä ja spontaanissa liikunnassa ovat motoristen perustaitojen harjaannuttaminen, mikä luo pohjan lajitaitojen oppimiselle. Motorisia perustaitoja ovat liikkumistaidot (kävely, juoksu), tasapainotaidot paikallaan ja liikkeessä sekä hieno- ja karkeamotoriset käsittelytaidot (heitto, kiinniotto, kirjoittaminen).

Lisäksi aidossa leikissä ovat keskeistä sosiomotorinen käyttäytyminen (Flemmenin käyttämä käsite) ja havaintomotorinen kehitys. Aito leikki on luonteeltaan sosiomotorista käyttäytymistä. Sosiaalinen motiivi on merkittävä osa aidon leikin vetovoimaa. Sosiaalisia ärsykkeitä tarjoava ympäristö houkuttelee lasta vuorovaikutukseen, yhteistyöhön ja keskusteluun, sillä aidon leikin ympäristössä lapset sopivat mitä leikitään ja miten leikki etenee, mitkä ovat säännöt ja roolit. Sosiaalinen kanssakäyminen synnyttää konflikteja, joiden kautta lapset oppivat tekemään kompromisseja ja luomaan yhteisiä sääntöjä. Nämä ovat tärkeitä vuorovaikutustaitoja.

Aidolla leikillä on merkittävä vaikutus myös lapsen havaintomotoriikan kehittymiseen. Havaintomotoriikalla tarkoitetaan aistien ja liikkeiden yhdistymistä aivoissamme hermoyhteyksien muodostumisen ja kehittymisen myötä. Havaintomotoriseen kehitykseen vaikuttavat kaikki ärsykkeet, joita lapsi kokee aistiensa kautta. Aktiivisen toiminnan vetovoimaisuus on näin ollen seurausta aivojen kehittymisestä. Siksi usein toteamme, että lapsi liikkuu ja leikkii luonnostaan.

Tietyssä kehitysvaiheessa oleva lapsi hakee aistikokemuksia, jotka mahdollistavat maksimaalisen havaintomotoriikan kehittymisen. Hyvä esimerkki on tasapainoa vaativat tehtävät tai leikit. Painovoiman aistiminen on jatkuvaa yhteistyötä kinesteettisen aistin sekä näkö-, kuulo- ja suunta-aistien kanssa. Näiden aistien integroituminen tuottaa elämyksiä, joita lapsi hakee mm. kiipeämällä, roikkumalla ja liukumalla. Viidakkoleikkipaikka ja hiihtomaa ovat hyviä esimerkkejä havaintomotorisia taitoja kehittävistä aidon leikin ympäristöistä.

Taulukko 1: Kaksi erilaista liikuntakulttuuria

Haastava ympäristö asettaa lapsen tilanteisiin, joissa hän tarvitsee rohkeutta kohdata haasteet. Jännitys on yksi aidon leikin vetovoiman synnyttäjistä. Jännityksellä tarkoitetaan epävarmuutta, joka syntyy lasten luomassa leikissä lopputuloksen arvaamattomuuden vuoksi. Jännitys liittyy myös kiinteästi painovoimaan ja sen uhmaamiseen. Pelon voittamisen ja omien rajojen etsimisen vetovoimaisuus säilyvät, sillä rajaa voi jatkuvasti siirtää taitojen kehittyessä, jolloin haasteet kohtaavat lapsen kehityksen vaatimukset. Rajojen kokeileminen johtaa väistämättä myös epäonnistumisiin, jotka kuitenkin opettavat lasta arvioimaan turvallisuutta ja vaaraa suhteessa leikkiin.

Koulupiharatkaisuja
Aito leikkiä ja spontaania liikuntaa tukevat ympäristöparannukset koulupihoilla tulisi kohdentaa leikkiin varatuille alueille, sillä siellä kaikki lapset voivat toimia omien edellytystensä mukaan. Standardimaisesti rajatulla, virallisella pallokentällä liikunnallisesti aktiiviset lapset useasti valtaavat alueen, jolloin heikommat eivät uskaltaudu mukaan. Sitä vastoin erilaisten pienpelialueiden sijoittaminen muiden leikkiympäristöjen joukkoon luo peliin sosiaalista vetovoimaa ja niiden luonne säilyy vapaamuotoisempana, kuin suurilla virallisilla kentillä toteutettuina. Koulupihan tulisi luonnollisesti aktivoida lapsia myös liikuntatunneilla, jolloin esimerkiksi erilaisten pelien säännöt ja perustaidot tulevat lapsille tutuiksi. Tällöin koulupihalle syntyy myös oppilaiden itse organisoimia pelejä ja turnauksia, joihin esimerkiksi naapurikoulutukin voidaan pyytää mukaan.

Alla on lueteltuna joitakin esimerkkejä aidon leikin ja spontaanin liikunnan mahdollistavista liikunta- ja leikkipaikkaratkaisuista.

•

Viidakkoleikkipaikka: roikkumista, heittäytymistä, kiipeilyä ja tasapainoilua
Viidakkoleikki on yhteistoiminta-areena, jossa voidaan käyttää useita havaintomotorisia taitoja. Tasapainon ohella reaktiotaidot ja ylävartalon hallinta kehittyvät roikkuessa, heittäytyessä ja kiivetessä.

Viidakkoleikkipaikka Varhaugin alakoululla Norjassa. Lisää kuvia Norjassa toteutetuista viidakkoleikkipaikoista ideaopas osiossa

•




•



•




•





•



•

Jalkapallo- ja sählykenttä
Kaikkien pallokenttien tulisi mahdollistaa useiden ryhmien samanaikainen pelaaminen. Iso kenttä voidaan jakaa selvillä merkeillä pienempiin kenttiin. Kentällä tulee olla useita pieniä maaleja.

Käsipallo- ja jääkiekkokenttä
Iso asvaltoitu kenttä, joka voidaan jakaa esim. 4 pienempään kenttään, joissa kaikissa pienet maalit.

Sulkapallokenttä
Sulkapallo on kouluystävällinen peli, sillä pallot ovat pehmeitä ja hitaita. Iso kenttä voidaan jakaa pienemmiksi kentiksi, jolloin samaa aikaa voidaan pelata esim. softista, sulkapalloa tai indiakkaa.

Rantalentopallokenttä / Lentopallokenttä
Hiekkakentän tulee olla niin iso, että useampi ryhmä voi pelata siellä samaan aikaan. Hiekkakenttä on käytännöllinen, jos se sijaitsee esim. jalkapallokentän vieressä, jolloin hiekkakenttää voidaan käyttää yleisurheilussa esim. pituushyppyyn, korkeushyppyyn ja seiväshyppyyn.

Koripallokenttä
Iso kenttä voidaan kouluajalla jakaa useaan pikkukenttään, jolloin joukkueet pelaavat yhteen koriin. Korien tulee olla eri korkeuksilla.

Ulkopöytätennis
Useita eri kokoisia ja korkuisia pöytiä

Ulkopöytätennispaikat Skudeneshanvnin alakoululla Norjassa

•

Palloseinä
Iso palloseinä on selkeä pelialue, jossa voi pelata erilaisilla palloilla. Seinässä tulisi olla erilaisia maaleja.

Monikäyttöinen palloseinä Skudeneshavnin alakoululla Norjassa

•


•



•


•

•

•

•

•

•

Rullalautailu ja -luistelualue
Asfalttialue, jossa erilaisia ramppeja ja temppuilupaikkoja.

Yleisurheilukenttä
Yleisurheilutoimintaa voidaan toteuttaa suurilla pallokentillä (60m juoksu). Hyppyjä voidaan tehdä esim. rantalentopallokentällä

Perinteiset leikit (kuulapeli, hevosenkengänheitto jne.).
Motivoivat lapsia jotka eivät pidä fyysisesti rasittavasta toiminnasta

Pyöräcrossirata

Kroketti

Heiluritennis (tennispallo roikkuu narussa kiinni)

Luontogolf

Kiipeilyseinä

Hiihtomaa

Linkkejä:
Flemmen, A. 2003. Ekte leik og spontanidrett.
Perspektiv på skolens uterom.(pdf) >>
Flemmen, A. 2005. Real Play – a Socio-Motor Behaviour.(pdf) >>

Kirjallisuutta:
¤ Flemmen, A. 1999. Leikiten suksilla. Suomen Latu ry. Helsinki. ¤

<< YLÖS >>

5.4. VIIHTYISYYTTÄ LÄHILIIKUNTAPAIKOILLE

Marja Mikkola, maisema-arkkitehti, MA-arkkitehdit
Kirjoittaja on ollut pääsuunnittelijana Kemiön Amospuiston lähiliikuntapaikkahankkeessa, joka valittiin vuoden 2006 liikuntapaikaksi.

Kemiön Amospuiston lähiliikuntapaikkahanke
Varsinais-Suomessa sijaitseva pieni, luonnonkaunis Kemiön kunta halusi toteuttaa keskustaajamansa yhteyteen lähiliikuntapaikan. Sen pääkäyttäjiksi kaavailtiin kirkonkylässä koulua käyviä noin 700 lasta ja nuorta, mutta samalla alueesta toivottiin kaikkien kemiöläisten käyttöön suunnattua monipuolista lähiliikuntapaikkaa, jossa voisi järjestää myös erilaisia tapahtumia. Kunnan keskustaajaman pohjoispuolella oli entistä peltoa, jonka reunalla sijaitsee kirkonkylän ala-aste. Myös päiväkoti oli lähellä aluetta ja lisäksi paikalla oli jo muutama junioreiden jalkapallokenttä sekä yleisurheilukenttä. Sijainti taajaman keskustan tuntumassa mahdollistaa lähiliikuntapaikan tehokkaan käytön sekä päivällä että illalla.

Hanke lähti liikkeelle hyvin nopeassa tahdissa. Lähiliikuntapaikan rakentamiseen myönnettiin valtionapua heti yleissuunnitelman valmistuttua. Sen ensimmäinen osa, koulupihan laajennettu liikuntaleikkipaikka-alue toteutettiin jo seuraavana kesänä. Nopean alun jälkeen aluetta on täydennetty mm. lisäkentillä ja skeittipaikalla. Suunnitteilla on myös ulkouima-altaan rakentaminen. Lounais-Suomen rannikolla sijaitsevan kunnan luonnon uimarannat ovat käytössä vain lyhyen aikaa kesässä, joten kunnollinen uimapaikka on tarpeen jo uimaopetuksenkin turvaamiseksi.

Edellisten lisäksi alueelle on suunniteltu lisää jalkapallokenttiä katsomoineen, sillä alueella järjestetään junioreiden jalkapalloturnauksia. Uima-altaiden yhteyteen on suunniteltu viihtyisää puistoaluetta oleskelunurmineen, piknik-katoksineen ja kukkaistutuksineen. Alueen reunaan on esitetty ulkoilmakatsomoa, jossa voidaan erilaisten esitysten ja pienten tapahtumien lisäksi järjestää mm. ohjattua jumppaa ja tanssia. Laajemmalle viheralueelle on ehdotettu mm. golfin harjoittelupaikkaa ja frisbee-golfnurmea. Koko lähiliikuntapaikka liittyy laajaan ulkoilukäytössä olevaan metsäselänteeseen, jolla on valmiita kuntopolkuja, latureittejä ja luontopolku. Talviliikuntamahdollisuuksia täydentävät jäädytettävät kentät, luistelurata, pulkkamäki ja myöhemmin rakennettava monitoimihalli, joka voi aikanaan toimia erilaisten tapahtumien, kesäleirien ym. keskipisteenä.

Kemiön Amospuiston lähiliikuntapaikan toiminta- ja oleskelupaik-
koja (vaalealla esitetyt osat ovat vielä toteuttamatta).

Lähiliikuntapaikkakokonaisuudesta on vuoteen 2006 mennessä toteutettu liikuntaleikkialueet, monitoimiareena, skeittipaikka ja rullaluistelureitti, kuntoiluvälinealue sekä beachvolley- ja koripallokenttä. Aivan keskustaajaman kupeessa sijaitsevaa aluetta käytetään ja arvostetaan kuitenkin jo nyt, vielä keskeneräisenäkin. Opetusministeriökin on katsonut Amospuiston lähiliikuntapaikan niin onnistuneeksi, että se valittiin vuoden 2006 liikuntapaikaksi. Valinnan kriteereissä korostettiin lasten ja nuorten liikunnan edistämistä, mutta samalla perusteluissa painotettiin eri harrastusmahdollisuuksien, eri sukupuolten ja eri-ikäisten liikkujien tasavertaista huomioon ottamista lähiliikuntapaikalla.

Amospuiston lähiliikuntapaikan liikuntaleikkialuetta (vasemmalla) sekä skeittipaikka, rullaluistelureitti ja monitoimiareena (oikealla).

Haasteena kaikille yhteinen lähiliikuntapaikka
Lähiliikuntapaikan ensisijaisena tavoitteena on saada se mahdollisimman suuren väestönosan aktiiviseen käyttöön ja sitä kautta edistää väestön liikkumista ja terveyttä. Tavoitteen saavuttamiseksi kaikki asukkaat pitää saada tietoisiksi lähiliikuntapaikasta ja myös niin uteliaiksi, että he tulevat tutustumaan paikkaan. Paikan pitää olla miellyttävä ja viihtyisä, jotta sinne tullaan kerta kerran jälkeen uudelleen. Em. seikat edellyttävät paitsi hyvää suunnittelua ja rakentamista, myös tiedottamista ja käytön opastamista.

Lähiliikuntapaikan kannalta merkittävää on se, että se sijaitsee ”lähellä”. Paikalle tulee olla hyvät ja turvalliset kevyen liikenteen väylät, jotta kaikenikäiset voivat kulkea sinne jalan, polkupyörällä, rollaattorilla tai pyörätuolilla. Esteettömyys sekä alueelle johtavilla reiteillä että itse lähiliikuntapaikalla lisäävät sen käyttömahdollisuuksia ja käyttäjäkuntaa. Erilaiset käyttäjät on lähiliikuntapaikan suunnittelussa otettava alusta alkaen huomioon.

Sijainti esim. koulun, päiväkodin, vanhusten palvelutalon ja työpaikkojen lähellä on etu. Usein lähiliikuntapaikan voi rakentaa esim. laajentamalla koulupihaa ja siellä jo olevaa leikkipaikka-aluetta. Lapset oppivat näin käyttämään lähiliikuntapaikkaa ja sen eri toimintoja jo pienestä pitäen ja saavat samalla mahdollisuuden liikunnan harrastamiseen osana normaalia arkea. Parhaimmillaan tämä oppi kantaa aikuisikään ja vanhuuteen asti.

Kun lähiliikuntapaikasta rakennetaan viihtyisä, monipuolinen ja eri ikäluokkia kiinnostava, voivat myös vanhemmat ja isovanhemmat osallistua sen käyttämiseen jokapäiväisenä liikuntapaikkana. Aikuiset ovat usein erilaisten liikuntavälineiden käyttämisessä arempia kuin lapset. Siksi sekä lähiliikuntapaikan yleisilmeen että välineiden pitää jo ulkonäöllään viestiä yhteisestä, eri sukupolville tarkoitetusta liikunta- ja oleskelupaikasta.

Mitä viihtyisyys on?
Viihtyisyys ja kauneus ovat hyvin subjektiivisia asioita. Niitä korostetaan jatkuvasti, mutta samalla on vaikea kuvata, mitä ne tarkoittavat. Suuri osa ihmisistä pitää kuitenkin kauniina mm. luontoa ja sen eri elementtejä kuten kypsynyttä metsää ja vesistöjä tai rakennettuja puistoja sekä yleisemmin yhtenäisyyttä, selkeyttä, avaruutta ja siisteyttä. Joillekin viihtyminen tarkoittaa toimintaa ja toimimista, mutta silti rauhoittumistakaan ei saa unohtaa. Julkisilla paikoilla viihtyisyyttä lisäävät yleiseen oleskeluun tarkoitetut turvallisen tuntuiset paikat, joista avautuu näkymiä kauniisiin kohteisiin. Yhtenäisen ja avaran ympäristön osana tulee kuitenkin olla huolellisesti toteutettuja yksityiskohtia, jotta alue ei ole monotoninen. Viihtyisyys, kauneus ja harmonia ovat yhtenäisyyttä monimuotoisuudessa ja niiden luominen tasapainoilua yksitoikkoisuuden ja sekamelskan välillä.

Erityisen tärkeää viihtyisyydessä on se, että alue koetaan kauniin lisäksi siistiksi ja turvalliseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa hyvää ylläpitoa ja mm. sitä, että alue on avara ja läpinäkyvä eikä sinne muodostu suljettuja tai piilossa olevia nurkkauksia. Alue pitää suunnitella sellaiseksi, että sitä on helppo hoitaa.

Luonnonelementit viihtyvyyden kulmakiviä
Lähiliikuntapaikan monikäyttöisyys antaa mahdollisuuden kehittää aluetta liikuntapaikan lisäksi yhteiseksi olohuoneeksi, kokoontumispaikaksi ja erilaisten tapahtumien pitopaikaksi. Tämän voi toteuttaa esim. sijoittamalla puistoon erilaisia osia toisaalta aktiiviseen liikkumiseen ja toisaalta rauhoittumiseen, lepoon ja luonnon kauneudesta nauttimiseen.

Yleensä paikallisen luonnon piirteiden ottaminen suunnittelun lähtökohdaksi tekee alueesta ympäristöönsä sopivan ja viihtyisän. Eri toimintapaikat kannattaa sijoittaa maastonmuotoja hyödyntäen, esim. kentät tasamaalle, katsomot rinteeseen ja esim. mahdolliset kukkulat ja kumpareet eristämään eri alueita, jolloin liikuntapaikat muodostuvat rauhallisiksi ja turvallisiksi. Maastonmuotojen lisäksi myös istutukset kuten puu- ja pensasryhmät eristävät puiston eri osa-alueita. Kenttien laidoille ja etenkin maalien lähettyville kannattaa sijoittaa istutuksia, jotta ohi singahtavat pallot eivät aiheuta vaaraa muille puiston käyttäjille.

Kipinäpuisto, Helsinki. Leikkipuiston kentät on rajattu istutuksin puiston käytävistä. Talvisin kentälle voi laskea pulkalla viereisiltä kallioilta. Maastonmuoto toimii pulkkien vauhdin pysäyttäjänä ja samalla katsomona.

Oleskelu- ja levähdyspaikat kannattaa sijoittaa hieman syrjemmälle liikuntatoiminnoista, jotta lepo ja rauhoittuminen on mahdollista. Levähdyspaikalta avautuvat pitkät näkymät joko puistoon tai lähiympäristön maisemaan ovat eduksi, sillä niitä katsellessa voi rentoutua. Syrjempää voi myös seurata joko muiden pelejä tai esim. oleskelupaikan lähelle sijoitettuja istutuksia.

Kipinäpuisto, Helsinki. Oleskelupaikat on sijoitettu ylemmäs rintee-
seen ja rajattu istutuksin.

Toimintavälineet myös aikuisten käyttöön
Lähiliikuntapaikalle sijoitettavien välineiden tulee ilmeellään kertoa, että ne on tarkoitettu muillekin kuin lapsille. Tämä voi tarkoittaa esim. perinteisiä, värikylläisiä leikkivälineitä rauhallisempaa väriskaalaa, mikä usein sopii myös paremmin ympäristöönsä. Liikuntavälineiden yhteyteen kannattaa myös sijoittaa opasteita, joissa neuvotaan niiden käyttöä erityisesti aikuisväestölle.

Vanhusten ja työikäisen väestön mukaan saaminen on usein haastavinta. Siksi heidän aktivoimiseensa pitäisi kiinnittää erityistä huomiota esim. järjestämällä lähiliikuntapaikalle työpaikkojen, vanhainkotien yms. retkiä ja liikuntahetkiä tai erilaisia leikillisiä kilpailuja ja yhteisiä tapaamisia vaikkapa paikkakunnan koululaisten kanssa.

Usein lähiliikuntapaikan toimintavälineiden käyttäminen voi silti muodostua aikuisille kynnykseksi, koska välineet mielletään kuitenkin useimmiten lapsille tarkoitetuiksi – jopa niin, että niiden käytön luullaan olevan aikuisilta kiellettyä. Kynnystä voi madaltaa tiedottamalla puiston käytöstä, järjestämällä ohjattuja ”kolmen sukupolven liikuntahetkiä” ja opastamalla välineiden käyttöä, sillä usein alun perin lapsille suunnitellut välineet toimivat hyvin myös aikuisten kuntoiluvälineinä. Opastus ja tiedottaminen tulee toteuttaa mahdollisimman laajasti ja tarvittaessa tiettyihin väestöryhmiin kohdistaen, jotta käyttäjiksi saadaan muitakin kuin jo valmiiksi aktiiviset liikkujat. Erilaiset kotiseuturetket, kunnanvirastossa pidettävät kokoukset, työpaikkalounaat, vanhusten kerhot ym. voitaisiin päättää yhteisen lähiliikuntapaikan käytön esittelyyn, jotta paikalliset asukkaat ja heidän vieraansa saadaan tietoisiksi paikkakunnan liikuntamahdollisuuksista ja liikkumisen hyödyistä.

Linkkejä:
Amospuiston koulun lähiliikuntapaikan esittely
- Lähiliikuntapaikkojen www-tietopankki >>

<< YLÖS >>

5.5.

Marja Kurenniemi, Arkkitehti, Stakes
Kirjoittaja on ollut mukana ”Koulutapaturmien ehkäisy” -kehittämishankkeessa

Lasten kuolemaan johtaneet tapaturmat ovat vähentyneet voimakkaasti 1950-luvulta lähtien. Sitä vastoin lievempien tapaturmien kohdalla samaa myönteistä kehitystä ei ole tapahtunut viimeisten vuosikymmenien aikana (kuvio ohessa). On myös muistettava, että lapselle ja nuorelle sattunut tapaturma merkitsee pahimmassa tapauksessa elinikäistä ongelmaa.

Kuvio:
Sairaaloissa hoidetut alle 15-vuotiaat tapaturmapotilaat 1971–2003, hoitojaksot / 100 000 lasta
Lähteet:
Stakes (2004) & Tilastokeskus (1992) & Tilastokeskus (2004)

Koulutapaturmien ehkäisyhanke
Stakesin vetämässä koulutapaturmien ehkäisy -hankkeessa kertyi tiedot 1200 tapaturmasta kymmenestä eteläsuomalaisesta peruskoulusta kolmen lukuvuoden ajalta vuosina 2003-2005. Saatujen tapaturmailmoitusten pohjalta hankkeessa arvioitiin, että useammalle kuin joka kymmenennelle oppilaalle sattuu vuosittain koulutapaturma. Pääosin tapaturmat ovat lieviä, oppilaista noin kolmannes lähetetään jatkohoitoon terveyskeskukseen ja sairaalaan noin kolmisen prosenttia. Tapaturmia sattuu siten todennäköisesti lapsille enemmän kotioloissa ja vapaa-aikana kuin koulupäivän aikana.

Noin puolet ilmoitetuista tapaturmista sattui välituntien aikana pihalla ja kolmasosa liikuntatunneilla, näistäkin osa koulupihalla tai kentällä. Avovastausten perusteella arvioitiin, että noin 10 %:ssa tapaturmista ympäristö oli tärkein tekijä, esimerkiksi silloin kun oli kysymys liukastumisesta jäisellä pihalla. Lisäksi noin 30 %:ssa tapaturmia ympäristö oli osatekijänä. Tällaisiksi katsottiin esimerkiksi kaatumiset, joiden yhteydessä ei käynyt ilmi, että kaatuminen olisi johtunut liukkaudesta tai silloin kun penkki kaatuu sisällä vietetyllä välitunnilla poikien nahistellessa penkillä istumisesta. Koulujen käytäviähän ei ole mitoitettu välitunnin viettoon! Näin ollen noin 40 %:ssa tapaturmista ympäristöllä on ollut jonkinlainen osuus tapaturman sattumiseen.

Liukkaat koulupihat, lumikinokset ja jäämäet nousivat selvästi esiin koulujen tapaturmakuvauksissa. Tämä johdatti hankkeessa huomioon, että pihasuunnitelmat tehdään pääsääntöisesti ainoastaan kesäolosuhteita ajatellen, vaikka koulunkäynti painottuu talviaikaan. Lumikinokset saatetaan esimerkiksi kasata leikkitelineiden kohdalla eikä niitä voi näin ollen enää käyttää käyttötarkoituksensa mukaisesti. Lumikinokset muodostuvat siten leikkipaikoiksi ja monissa tapaturmakuvauksissa mainitaankin kiipeily ja kaatuminen kinoksella.

Koulupihat lähiliikuntapaikkoina – turvallisuusnäkökulmia ja vinkkejä
Koulupihoja kehitettäessä lähiliikuntapaikoiksi on lasten turvallisuuteen syytä kiinnittää luonnollisesti huomiota. Seuraavat asiat on ainakin hyvä huomioida. Lähiliikuntapaikkakäytössä koulupihan käyttäjäkunta on moninaisempi kuin pelkässä koulukäytössä. Lähiliikuntapaikan käyttäjien joukossa on niin alle kouluikäisiä lapsia kuin aikuisiakin ja mahdollisesti jopa ikäihmisiä ja liikuntaesteisiä. Liikuntaan ja leikkiin tarkoitetuissa välineissä ja rakennelmissa tämä tulee siten ottaa huomioon. Toisaalta välituntikäytössä pihalla on samanaikaisesti paljon lapsia, mikä aiheuttaa ahtautta ja näin enemmän riskitilanteita. Tungosta syntyy sisäänkäyntien yhteyteen välituntien alussa ja lopussa, vastaavaa tilannetta ei sitä vastoin ole kouluajan ulkopuolella tapahtuvassa lähiliikuntakäytössä. Samoin välituntien juoksuleikeissä törmäämisvaara on suurempi, kun pihalla on samanaikaisesti paljon lapsia. Lisäksi välituntileikit saattavat olla välituntiajan lyhyyden takia myös yleisemmin varsin intensiivisiä, mikä saattaa aiheuttaa rajumpaa ja harkitsemattomampaa käyttäytymistä kuin kenties pitkäjänteisimmissä kouluajan ulkopuolella tapahtuvissa leikeissä ja peleissä.

Välitunneilla valvontavastuu on koululla, kouluajan ulkopuolella lähiliikuntapaikkaa käytettäessä vastuu lapsista on vanhemmilla. Ilkivallan ja muun ongelmakäyttäytymisen ehkäisemiseksi on siten tärkeää, että lähiliikuntapaikan eri liikunta- ja toimintapaikat sijaitsevat siten, että sosiaalinen valvonta alueella on mahdollista. Myös alueen hyvä valaistus lisää turvallisuutta ja ehkäisee ilkivaltaa.

Seuraavaan on poimittu erityisesti lähiliikuntapaikan suunnittelua ajatellen muutamia turvallisuusvinkkejä, perusteellisempia ohjeita löytyy artikkelin liitteenä olevasta aineistosta.

•



•



•


•



•











•




•





•

Valaistus: Koulupihan hyvä valaistus on tärkeä osa turvallisuutta, ilta-aikaan aktiivisesti käytetyillä lähiliikuntapaikoilla valaistuksen merkitys entisestään korostuu.

Eri-ikäiset lapset: Eri ikäkausina lasten leikit ovat erilaisia. Vaikka pääsääntöisesti eri ikäkausia ei tule eristää toisistaan, on otettava huomioon lasten kehitysvaihe ja se, että itseä useampia vuosia vanhemmat saatetaan kokea uhkana.

Erilaiset toiminnat: Erityyppiset toiminnat tulee sijoittaa siten, että ne eivät aiheuta tapaturmavaaraa toisilleen.

Talvisuunnitelma: Lumen poisto ja mahdollinen kasaaminen tulee suunnitella turvallisuus huomioon ottaen. Lumen aurausta ei pidä tehdä silloin, kun liikuntapaikalla on aktiivista toimintaa.

Liukkauden esto: Lumen poisto on ensimmäinen vaihe liukkauden estossa. Jäisiä jalankulkualueita syntyy silloin, kun kovaksi tallaantunut lumi vuoroin sulaa ja jäätyy. Tämän estämiseksi lumi tulee poistaa alueilta, joilla on paljon jalankulkua. Koulupihoista suurin osa on tällaista aluetta. On kuitenkin suotavaa jättää osa alueesta sellaiseksi, että lumileikit ovat mahdollisia. Myös sulamisvedet aiheuttavat jäätiköitä pihalle etenkin kevättalvella. Sulava lumi tulee poistaa, eikä pihalle pidä jättää kinoksia, jotka sulavat pihalle. Sulamisvesien johtamisesta tulee huolehtia. Hiekoittamisen tarvekin vähenee, kun jäätiköiden muodostuminen on estetty. Lisäksi hiekka tulee poistaa mahdollisimman pian sen jälkeen kun sitä ei enää liukkauden estoon tarvita, sillä irtain hiekka jalkojen alla asfaltilla voi myös johtaa kaatumisiin ja loukkaantumisiin.

Pyöräily: Varsinaista pyöräliikennettä ei koulupihalla tule sallia. Lähiliikuntapaikka käytössä vastaavasti sitä vastoin koulupiha saattaa toimia hyvänä ja turvallisena pyöräilyn harjoittelupaikkana, jolloin sille on suunniteltava ja varattava muuta toimintaa häiritsemätön reittinsä.

Kasvillisuus: Koulupihan kasvillisuutta valittaessa on kulutuksen kesto tärkeä kriteeri samoin kuin se, että tulee suosia kasveja, jotka kukkivat joko varhain keväällä tai syyskesällä ja syksyllä. Myrkyllisten kasvien varominen on myös tärkeää huomioiden alle kouluikäiset lapset. Luettelo myrkyllisistä kasveista on löydettävissä mm. ulkoleikkipaikkoja koskevasta RT-kortissa

Opastetaulu: Lähiliikuntapaikan käyttäjissä on myös satunnaiskäyttäjiä eivätkä he välttämättä tiedä paikan virallista nimeä ja osoitetta. Lähiliikuntapaikalle tarvitaan siten opastetaulu, jossa on liikuntapaikan nimi ja osoite sekä hätänumero ja alueen kunnossapitäjän puhelinnumero.

Turvallisuusnäkökulman huomioon ottaminen koulupihoilla ei näin ollen saa merkitä vain kieltoja ja rajoituksia, vaan ennen kaikkea ympäristön muokkaamista turvalliseksi, jotta ei menetetä liikkumisen ja leikin iloa. Liikunnallisten taitojen kartuttaminenhan on tärkeä osa kaikenlaisten tapaturmien torjuntaa.

Tapaturman torjunnan 10 perusohjetta (Koulutapaturmien ehkäisy –ideakortti)

5.6.

Marko Eskolainen, koulutuspäällikkö, Viherympäristöliitto
Kirjoittaja vastaa Viherympäristöliiton koulutustoiminnasta koskien mm. Leikkipaikkojen turvallisuus -koulutuksia

Kuutisen vuotta sitten Suomessakin voimaan tulleet leikkipaikkoja koskevat standardit ovat merkinneet selvää muutosta leikkipaikkojen suunnittelussa ja rakentamisessa. Standardien tuloa on yleisesti manattu ja ne sekoitetaan varsin usein lakeihin, direktiiveihin ja Euroopan Unioniin, vaikka ne ovat eurooppalaisen standardisointijärjestelmän laatimia suosituksia. Suositusluonteisuudestaan huolimatta standardeihin kannattaa kuitenkin asennoitua vakavasti, sillä onnettomuustapauksissa leikkipaikan kuntoa ja ylläpitotoimia tullaan katsomaan näiden standardien kautta. Toisaalta luotuun standardijärjestelmään kannattaa myös suhtautua myönteisesti - oikein ymmärrettynä ja käytettynä niistä on paljon enemmän hyötyä kuin haittaa. Vakavampia onnettomuuksia maamme leikkipaikoilla sattuu onneksi vähän, mutta jokainen niistä on liikaa. Monissa organisaatioissa suhtaudutaankin nykyään positiivisesti standardien mukanaan tuomiin uudistuksiin ja mahdollisuuksiin.

Olemassa olevat standardit ja niiden soveltamisala
Tällä hetkellä Suomessa on voimassa standardit EN 1176-1 – 1176-7 sekä EN 1177. Niissä kerrotaan leikkikenttävälineiden yleiset turvallisuusvaatimukset ja testausmenetelmät vaatimusten toteamiseksi. Lisäksi ne sisältävät omat kriteerit keinuille, liukumäille, köysiradoille, karuselleille ja erilaisille keinumisvälineille. Myös ohjeet välineiden asennuksesta, tarkastuksesta, huollosta ja ylläpidosta ovat mukana samoin kun vaatimukset ja testimenetelmät erilaisille iskua vaimentaville putoamisalustoille. Nämä standardit ovat päivittymässä vuoden 2007 aikana. Ennakkotietojen mukaan niihin on tulossa jonkin verran muutoksia ja lisäyksiä. Suuret peruslinjat pysyvät kuitenkin ennallaan. Lisäksi lähiliikuntapaikkoihin liittyen on vuonna 2007 tulossa oma standardinsa rullalautailupaikoille

Edellä mainittujen leikkipaikkastandardien soveltamisalan mukaan niitä sovelletaan leikkipaikan kaikkiin välineisiin ja rakenteisiin, vaikkei niitä olisi varsinaisesti leikkimiseen suunniteltukaan. Näin ollen muun muassa leikkipaikkaa ympäröivä aita ja leikkipaikalla olevat erilaiset katokset, pengerrykset ja muut paikalla tehdyt rakenteet kuuluvat soveltamisalaan. Eurooppalainen standardin laatija ei ole viime vuosikymmenellä ollut tietoinen lähiliikuntapaikka -käsitteestä eikä siitä näin muodoin mainita standardissa mitään. Itse näkisin, että lähiliikuntapaikka ei ole tässä turvallisuusmielessä kuitenkaan kovinkaan kaukana varsinaisesta leikkipaikasta, joten tämä standardi on kuitenkin oiva apuväline lähiliikuntapaikkojen turvallisuuden suunnitteluun ja toteutukseen siinäkin tapauksessa, että paikalla käytettäville välineille ja kalusteille ei ole omia standardeja. Esimerkiksi jotkut markkinoilla olevat kuntoiluvälineet täyttävätkin em. standardit ja joillakin on vastaavasti muita eurooppalaisten testilaitosten hyväksyntöjä. Tämän kirjoituksen termistö saattaa vaikuttaa leikkivälinepainotteiselle, mutta asiaa on lupa tarkastella myös erilaisten muiden lähiliikuntapaikan toimintavälineiden, kuten kuntoiluvälineiden näkövinkkelistä.

Suunnittelun keskeiset seikat
Leikki- ja lähiliikuntapaikan turvallisuus lähtee suunnittelusta. Asiantunteva suunnittelija osaa väistää monet turvallisuuskarikot ja säästää näin resursseja sekä vähentää onnettomuusriskejä. Suunnittelijan pitää kiinnittää päähuomio erityisesti seuraaviin vakavan onnettomuuden riskeihin: Pään ja kaulan kiinni juuttuminen, turva-alue välineiden ympärillä sekä välineen ympärillä olevien alustojen laatu niiden jousto-ominaisuuksien osalta. Jos paikka tarkoitetaan nykykäsityksen mukaan myös mahdollisimman esteettömäksi, kasvaa suunnittelijan asiantuntemusvaatimus vielä huomattavasti lisää.

Pään ja kaulan kiinnijuuttuminen
Standardi määrittelee koko joukon kiellettyjä rakoja, joita välineistä ei saa löytyä huomioiden välineen korkeus, raon sijainti välineessä sekä välineen käyttäjien ikäryhmä. Standardin mukaisissa välineissä nämä asiat ovat huomioitu, mutta samat säännöt koskevat siis myös paikalla toteutettuja muita rakenteita. Esimerkiksi jonkun leikkitoiminnon yhdistäminen paikalla olevaan muuhun rakenteeseen voi tehdä paikan persoonalliseksi ja viihtyisäksi, mutta standardien asettamat vaatimukset tulee silti pitää mielessä. Kaulan kiinnijuuttumisen vaaran paikat tulevat esille yleensä juuri näissä paikalla tehdyissä rakenteissa, yleisimmin leikkipaikkaa rajaavissa aidoissa. Niille on olemassa selvät säännöt, jotka tuntemalla aidasta saa turvallisen. Toinen kaulan kiinnijuuttumiseen ja tukehtumisriskiin kytkeytyvä seikka liittyy niin sanottuihin ”hupparinaru rakoihin”. Näiden rakojen etsimiselle on olemassa oma testimenetelmä ja näitä rakoja tulee standardin perusteella etsiä erityisesti kolmesta kohtaa leikkivälinettä: liukumäen lähtö- ja liukuosassa, palomiehen tankojen yhteydessä sekä leikkivälineiden katoilta.

Turva-alueet ja niiden laatu
Jokainen väline tarvitsee ympärilleen tietyn määrän tyhjää tilaa, jotta välineestä hyppäävä tai putoava käyttäjä ei loukkaisi itseään toiseen välineeseen tai rakenteeseen. Nämä turva-alueet määritellään valmiiksi yleensä välinevalmistajan toimesta standardien perusteella. Turva-alueella olevalle putoamisalustalle on myös määritelty omat kriteerinsä. Yleisesti käytetyimmät putoamisalustat ovat ns. turvasoraa tai erilaisia kumirouheesta valmistettuja mattoja tai levyjä.
Näiden kerrospaksuusvaatimus riippuu välineen kriittisestä putoamiskorkeudesta. Yleissääntönä on, että välineet, joiden kriittinen putoamiskorkeus ylittää metrin tarvitsevat ympärilleen 40 cm turvasoraa tai vähintään 45 mm turvamattoa. Jokaisen välineen vaatima turva-alusta tulee selvittää erikseen. Tilastojen mukaan 75 % vakavista onnettomuuksista johtuu putoamisesta ja nimenomaan putoamisesta liian kovalle alustalle. Tämä on siis pään ja kaulan kiinnijuuttumisen ohella erittäin tärkeä huomioitava seikka!

Oikein sijoitetulla turvallisella välineellä on riittävästi tilaa ja joustava putoamisalusta. Hyvää putoamisalustaa on esim. pesty hiekka, raekooltaan 2-8 mm noin 30-40 cm kerroksena välineen korkeudesta riippuen

Rinneliukumäet ovat ongelmallinen välineryhmä varsinkin liukuosan putoamisalustan osalta. Tässä asia on ratkaistu valettavalla turva-alustalla hyvin kulutusta kestäväksi ja turvalliseksi.

Kunnossapito rakentamisen jälkeen
Turvallisuus ei ole taattu, mikäli rakentamisen jälkeistä ylläpitoa ei ole mietitty eikä sitä toteuteta ammattitaidolla. Lain mukaan julkisten leikkipaikkojen tarkastustoiminta kuuluu kuntien terveys- ja ympäristötarkastajille. Kunnan terveys- ja ympäristötarkastajalta voidaan siten pyytää esimerkiksi lähiliikuntapaikan valmistuttua sen leikkipakkavälineiden osalta käyttöönottotarkastus turvallisuuteen liittyvien riskien ja turvastandardeista poikkeamisten havaitsemiseksi. Terveystarkastajien kokemus ja osaaminen kuitenkin vaihtelevat suuresti kunnasta riippuen, joten on mahdollista,että kaikkialla ei tarkastusta välttämättä saa tai sen saaminen voi kestää pitemmänkin ajan. Myös yksityisiä ammattitarkastajia löytyy, jotka suorittavat leikkipaikkavälineiden turvatarkastuksia tilaustyönä. Varsinainen leikkipaikkaan liittyvä jatkuva tarkastus- ja ylläpitotyö jää kuitenkin käytännössä aina leikkipaikkojen vastuuhenkilöiden harteille. Jokaiselle leikki- ja kuntoilupaikalle onkin siten hyvä laatia kattava kunnossapito-ohjelma sekä nimetä vastuuhenkilöt tätä toteuttamaan. Vastuuhenkilöillä pitää olla riittävästi paitsi vastuuta, myös valtaa ja resurssia toteuttaa kunnostustoimenpiteitä. Yksi oleellinen resurssin muoto on osaaminen!

Työkaluja turvallisuuteen
Kiinnostavan ja turvallisen leikkipaikan suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito vaativat siis entistä enemmän osaamista ja välineitä. Viherympäristöliitto on yhdessä maamme leikkivälinevalmistajien ja -maahantuojien kanssa kantanut korsiansa kekoon ja muun muassa tuottanut ulkoleikkipaikkojen turvallisuutta kansantajuisesti käsittelevän opetusvideon sekä leikkipaikkojen käyttöönottoon, tarkastustoimintaan ja dokumentointiin tarkoitettua lomakemateriaalia. Liitto järjestää myös leikkipaikkoihin ja niiden turvallisuuteen liittyvää koulutusta säännöllisesti muutamia kertoja vuodessa sekä pätevöittää ulkoleikkipaikkojen turvatarkastajia. Lisätietoja edellä mainituista leikkipaikkojen turvallisuutta edistävistä tekijöistä sekä myös leikki- ja kuntoilupaikkojen esteettömyydestä saa Viherympäristöliitosta (www.vyl.fi).

Linkkejä:
Leikkipaikkojen turvallisuudesta kuluttajaviraston sivuilla >>
Leikkipaikkojen turvallisuuden varmistaminen.
Lappset Oy:n leikkipaikan omistajan käsikirja >> (pdf)
Ulkoleikkipaikkojen turvallisuus -video >>
Leikkikenttävälineiden turvastandardit -käsikirja >>

<< YLÖS >>

5.7. KOULUPIHAN VASTUUKYSYMYKSET - KUKA VASTAA JA MISTÄ?

Markku Poutala, apulaisosastopäällikkö, OAJ
Kirjoittaja toimii Opetusalan ammattijärjestössä lainsäädäntöön liittyvien kysymysten erityisasiantuntijana.

Vaatimukset koulun tilojen ja piha-alueiden käytön laajentamisesta ovat lisääntyneet vuosien mittaan. On pidetty puutteena, jos koulun tiloja ei voida käyttää koulun toiminta-aikojen ulkopuolella lasten ja nuorten, miksei vanhempienkin harrastustiloina. Myös koulun piha-alueen rakentaminen virikkeelliseksi toimintaympäristöksi on samassa yhteydessä otettu ideoinnin ja suunnittelun kohteeksi.

Ideoinnissa ei ole kuitenkaan aina ajateltu sitä, miten vastuu jakaantuu, jos näiden tilojen tai alueiden käyttäminen johtaa tapaturmaan tai onnettomuuteen. Tämän vuoksi on syytä kirjoittaa muutama sana koulun piha-alueiden turvallisuudesta ja vastuusta.

Ensiksi on välttämätöntä pohtia koulun piha-alueiden käyttöä ja jakaa se toisaalta koulukäyttöön ja toisaalta vapaa-ajan käyttöön. Myös muu kuin koulun toiminnan yhteydessä tapahtuva harrastustoiminta kuten aamu- ja iltapäivätoiminta, liikunta tai ohjattu leikki on syytä ottaa tarkasteluun.

Koulun tilat ja alue koulukäytössä
Koulun sisätilat, välituntialue, lähiympäristö, liikuntapaikat, ulkopuoliset liikuntatilat ja uimahallit muiden ohessa ovat yleisiä koulun opetuksen toimintapaikkoja. Koulun ulkopuolisessa toiminnassa myös retki- tai leirikoulumatka kokonaisuudessaan on koulun toimintaa.

Koulutusta koskevassa lainsäädännössä on säännös, jonka mukaan opetukseen osallistuvalle oppilaalle on taattava turvallinen opiskeluympäristö. Tämä vaatimus koskee kaikkea koulun toimintaa. Koulun toiminnaksi luetaan se, mikä on kirjoitettu lukuvuosittain tehtävään suunnitelmaan. Koulun vastuun piiriin kuuluvat lisäksi välitunnit, siirtymiset opetuspaikoille, koulun ulkopuolinen toiminta lähdöstä paluuseen jne.

Edellä kirjoitetun turvallisen opiskeluympäristön vaatimuksen johdosta koulutuksen järjestäjän, yleensä kunnan on varmistuttava siitä, että toiminnan ohella myös koulun fyysinen ympäristö on moitteettomassa kunnossa. Koulun on oltava valppaana puutteiden havaitsemiseksi ja puutteet on korjattava viipymättä oppilaiden turvallisen opiskeluympäristön takaamiseksi.

Koulun, rehtorin ja opettajien vastuu
Koulutuksen järjestäjän keskeisestä roolista huolimatta tosiasiallinen turvallisuuden valvonta ja päätökset puutteiden vaikutuksista koulun toimintaan tehdään kuitenkin koulun tasolla. Toiminnasta vastaava rehtori on vastuussa siitä, että koulun toiminta on turvallista. Hän siis vastaa siitä, että koulun välituntialue, liikuntapaikat ja muu fyysinen koulun käyttämä ympäristö laitteineen ja valvontoineen on turvallinen. Rehtorin tehtävä on huolehtia siitä, että puutteista tiedotetaan korjaamisesta päättävälle taholle ja että korjaukset tulevat ripeästi toteutetuksi.

Kunkin opettajan tehtävänä on huolehtia siitä, että hänen opetustapahtumansa on turvallisesti järjestetty ja että opetusolosuhteet ovat turvalliset. Jos opettaja ennen opetuksen aloittamista havaitsee puutteen, hänen on ilmoitettava tästä rehtorille. Ilmoitus ei kuitenkaan riitä, vaan hänen on myös järjestettävä opetuksensa niin, ettei puute tai virhe aiheuta vaaraa oppilaille.

Koulussa on oltava järjestyssäännöt, joissa koulu määrittelee, miten menetellään ja käyttäydytään, viihtyvyyden ja turvallisuuden sekä opiskelun sujuvuuden edistämiseksi. Oppilaalle on taas asetettu velvollisuus käyttäytyä asiallisesti.

Koulupiha koulun toimintapaikkana
Myös välitunti tai muu tauko koulun työaikana on koulun vastuulla. Muissa tämän oppaan kirjoituksissa on ohjeita koulupihan suunnittelusta ja varustamisesta. Oleellista koulun, rehtorin ja opettajien kannalta on, että koulun välituntialue on turvallinen ja että valvonta on riittävää. Rehtorin vastuulla on määrätä riittävä määrä valvojia valvontatehtävään sekä heidän sijoittumisensa välituntialueille. Valvojien on omalta osaltaan viipymättä oppitunnin päätyttyä siirryttävä valvontatehtäväänsä. Opettaja on valvontavastuussa ryhmästään, jos hän on rytmittänyt taukonsa koulun välitunneista poikkeavasti tai tauko pidetään muualla kuin välituntialueella.

Koulupihan tulee siis olla turvallinen välituntialue. Koulu vastuun kantajana päättää siitä, mitä virkistäytymis- ja liikuntatapoja välitunnilla voidaan harrastaa. On luonnollista, että tällöin koulu vastaa myös piharakennelmien ja -välineiden turvallisuudesta ja siitä, mitä rakennelmia ja välineitä välituntialueella voi turvallisuuden vaarantumatta olla. Tällöin suunnitteluun, toimittajaan ja rakenteiden laatuun on kiinnitettävä erityistä huomiota. Rikkoontuneiden tai vaarallisten välineiden käyttö on estettävä joko poistamalla se tai järjestämällä valvonta tilapäisesti siten, ettei välinettä voi käyttää. Viimeksi mainittu menettely voi olla vain lyhytaikainen hätäratkaisu. Ei voida ajatella, että valvojia poistetaan muusta valvonnasta sen vuoksi, että korjausta ei saada tehtyä tai vaarallista välinettä poistettua.

Etenkin talvella rinteet, luistinradat, jääkiekkokaukalot ja pulkkamäet koulujen pihoilla mieluisina välituntipaikkoina ovat valvonnan ja tapaturmien välttämisen kannalta hankalia. Liukastumis- tai kaatumisvammat saattavat olla kohtalokkaita, ja kokemuksen mukaan tapaturmasta syytetään aina koulua, rehtoria ja valvovaa opettajaa. Myöskin silloin, kun oppilastoveri on syypäänä horjahtamiseen tai kaatumiseen. Vahingon tapahduttua aina ensimmäiseksi tarkastellaan rehtorin ja valvovan opettajan toimintaa. Yleensä syytetään rehtoria siitä, että hän ei ole huolehtinut välituntialueen turvallisuudesta. Opettajaa taas siitä, ettei hän ole suorittanut valvontatehtäväänsä huolellisesti. Varsinaista vahingonaiheuttajaa ei yleensä haeta vastuuseen, koska hänen vahingonkorvausvelvollisuuttaan nuorena henkilönä säännönmukaisesti sovitellaan. Tällöin vahingon korvaaminen kokonaan ei myöskään ole todennäköistä, vahingon aiheuttaneen nuoresta iästä johtuen, vaikka periaatteessa jokainen iästä riippumatta onkin vahingonkorvausvelvollinen aiheuttamastaan vahingosta. Niinpä huoltajat pitävät varmempana vaatia vahingonkorvausta rehtorin tai opettajan työnantajalta.

Vahingonkorvauslaissa on ns. kanavointisäännös, jonka nojalla työntekijän työssä aiheuttaman vahingon ensisijainen korvausvelvollinen on hänen työnantajansa. Vain silloin, kun esimerkiksi opettaja on syyllistynyt vähintään törkeään laiminlyöntiin tai tuottamukseen, hänellä on vaara joutua henkilökohtaisesti vahingon maksajaksi. Tällaisia tapauksia ei ole tiedossa, vaan työnantaja on aina maksanut vahingonkorvauksen. Mahdollinen rikosoikeudellinen vastuu ei kanavoidu työnantajalle, vaan tekijä joutuu itse vastaamaan seuraamuksista.

Edellä kirjoitetusta voidaan todeta, että oppilaalle koulun toiminnassa vahingonkorvausvastuu arvioidaan toisin kuin muu samassa tilassa syntynyt vahinko. Vielä on huomattava, että peruskoulussa koulun toiminnassa tai jopa koulumatkalla oppilaalle aiheutuneen tapaturman hoito on maksutonta. Toinen juttu on sitten, onko kunta varautunut tapaturman kustannuksiin ottamalla vakuutuksen vai hoitaako se itse tapaturman hoitamisen ja kulut.

Koulupiha harrastustoiminnan paikkana
Koulun varsinaisen toiminnan ohella koulussa voi olla koulun ulkopuolista toimintaa. Koulun oma kerhotoiminta on kuitenkin aina koulun toimintaa. Se on merkitty vuosisuunnitelmaan ja on siten koulun vastuulla, kuten muukin koulun toiminta kerhon toimintaan osallistuville.

Koulun toimintaan kuulumatonta harrastustoimintaa voi olla perusopetusoppilaiden perusopetuslain 8a luvussa säädetty aamu- ja iltapäivätoiminta. Sen järjestäjänä voivat olla mm. urheiluseurat, yhdistykset, vanhemmat ja yritykset. Säännösten mukaan tämänkin toiminnan tulee olla turvallisesti järjestettyä. Vastuukysymykset tässä kuten muussakin harrastustoiminnassa ovat paljon vaikeampia selvitettäviä kuin koulun toiminnassa. Ne jäävät myös innostuksessa helposti selvittämättä.

Jos harrastustoiminnan ohjaajat ovat työsuhteessa aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjään, ongelmia ei yleensä synnyt, koska toiminta on organisoitua ja vahingonkorvausvastuu toimii kuten koulussakin kanavoituen työnantajalle. Ohjaajathan toimivat työnsä puolesta valvojina ja heidän laiminlyöntinsä tai huolimattomuutensa johdosta syntyneen vahingon korvaaminen kuuluu työnantajalle kuten opettajallakin.

Ongelmaksi saattaa tosin muodostua se, että työnantaja on maksukyvytön, ja silloin toissijainen vahingonkorvauksen maksaja on vahingon aiheuttaja itse. Harrastustoiminnan järjestäjän riittävän kattavat vakuutukset ovatkin paikallaan ainakin silloin, jos järjestäjä ei ole kunta tai vakavarainen yritys tai yhdistys.

Hankalampaa vastuun määritteleminen on, jos joku yksityishenkilö ottaa hoitaakseen joko aamu- tai iltapäivätoiminnan tai muun viriketoiminnan. Tällöin hän on helposti henkilökohtaisessa vastuussa aiheuttamastaan vahingosta. Silloin voi vahinkotapauksessa tulla eteen vahingon aiheuttajan kyvyttömyys vastata vahingonkorvauksesta. Vakuutusten kattavuus onkin syytä aina selvittää ennen houkuttelevan viriketoiminnan palvelun vastaanottamista.

Muu toiminta pihalla
Kun koulun piha-aluetta käytetään vapaan harrastus- ja viriketoiminnan tyyssijana, on syytä pohtia, kuka vastaa siitä, että pihalla olevat välineet ja alueet ovat kunnossa. Samoin on syytä miettiä, mitä välineistöä tässä tarkoituksessa voidaan koulun pihalle tuoda ja mitä rakennelmia rakentaa.

Ensimmäiseksi on kuitenkin aina ajateltava, että kyseessä on koulun piha ja toiminnan turvallisuutta ja vastuuta arvioidaan ensisijaisesti koulun toiminnan kannalta.
Koulukiinteistö on yleensä kunnan kiinteistö. Ainakin kunta vastaa siitä, kun kysymys on koulun toiminnasta. Johtosäännöillä ja toimintasäännöillä kiinteistöstä määrääminen on vastuutettu jollekin hallinnon alalle. Edelleen tilojen luovuttamista koskeva toimivalta on kunnasta riippuen toimielimellä tai virkamiehellä.

Lienee tavallista, että ainakin koulun jalkapallokenttää tai jääkiekkokaukaloa voidaan käyttää koulun toiminnan ulkopuolella myös vapaa-ajan harrastetoimintaan ja vapaa-ajan viettoon. Miten tällöin vastuu jakaantuu? Perusperiaate on, että jokainen vastaa aiheuttamastaan vahingosta, iästä riippumatta. Vapaa-ajalla vanhempien on lastensa kanssa keskenään selvitettävä, millä tavalla lapset viettävät vapaa-aikaa. Ohjatussa harrastustoiminnassa seura tai yhdistys vastaa järjestelyistä, vakuutuksista ja turvallisuudesta. Toiminnan turvallisuus, vastuut ja lasten osallistuminen harrastukseen on tällöin vanhempien harkinnassa ja vastuulla. Vahingon jälkeen vastuukysymyksiä ratkotaan usein oikeudessa.

Mielenkiintoinen on tuore tapaus, jossa nuoret koulun jälkeen vapaa-ajallaan pelasivat jääkiekkoa koulun jääkiekkokaukalossa. Kiekko lensi erään pojan laukaisemana yli maalien takana olevan suojaverkon osuen sivulliseen, joka vammautui. Seuranneessa vahingonkorvausoikeudenkäynnissä hovioikeus tuomitsi kaupungin vahingonkorvaukseen, koska tuomioistuimen mielestä kaupungin vastuun piirissä olevan kaukalon ympäristöä ei ollut riittävästi suojattu, jotta harhautuneita kiekkoja estettäisiin lentämästä kaukalon ulkopuolelle. Kaupunki on ilmoittanut hakevansa valituslupaa vastuunsa rajojen selvittämiseksi.

Peruslähtökohta näyttää siis olevan, että kunta vastaa kiinteistössä tapahtuvasta toiminnasta tai kiinteistöllä tapahtuvasta toiminnasta. Rehtorille on usein delegoitu vastuu koulun tilojen korvauksettomasta luovuttamisesta ulkopuolisille. Hän tekee silloin kiinteistön omistajan, kunnan, edustajana päätöksiä ja sopimuksia tilojen luovuttamisesta. Piha-alueen tai edellä mainittujen kenttien tai kaukalon osalta tilanne lienee se, että koulun käytössä tai koulun alueella olevat kiinteät rakenteet ovat koulun ja rehtorin vastuulla. Sillä varauksella tietenkin, että kunta viime kädessä vastaa turvallisuudesta edellä olevan hovioikeuden ratkaisun perusteella.

Koulun käytössä ja alueella olevien kiinteiden rakenteiden, kuten telineiden ja harrastusvälineiden, turvallisuus on varmistettu ja vastuutettu koulun toiminnan osana. Sen sijaan ne varusteet, jotka ovat siirrettäviä, ovat toiminnan järjestäjien vastuulla. Koulun piha-alueen pitää näidenkin käytön jäljiltä olla luonnollisesti jälleen turvallinen koulun välituntikäyttöön.

Linkkejä:
Opetusministeriön turvatyöryhmän muistio >> (pdf)

<< YLÖS >>

5.8.

ERITYISRYHMIEN HUOMIOIMINEN LÄHILIIKUNTAPAIKKOJEN SUUNNITTELUSSA – KOKEMUKSIA HONKALAMMEN LÄHILIIKUNTAPAIKKAHANKKEESTA

Kaisu Niiranen, Suunnittelukoordinaattori, Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen ky./ Kiinteistöliikelaitos. Kirjoittaja on toiminut Honkalammen kehitysvammaisten asumis- ja laitosyksikön yhteyteen suunnittelun lähiliikuntapaikka Hippalan suunnitteluasiantuntijana.

Taustaa Honkalammen lähiliikuntapaikan rakentamiselle
Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä vastaa kehitysvammahuoltoon liittyvistä palveluista Pohjois-Karjalassa. Honkalampi-keskus, joka on kehitysvammaisten asumis- ja laitosyksikkö, sijaitsee Liperin kunnassa Ylämyllyllä, Honkalammen taajama-alueella. Honkalampi-keskuksessa annetaan lisäksi ympärivuotisesti palveluja kuntoutusjaksojen, päivätoiminnan, koulun, leirien ja kurssien muodossa lapsille, nuorille ja aikuisille.

Honkalammelle on valmistunut PKSSK:n ja Liperin kunnan yhteistyönä Honkalammen Lähiliikuntapaikka. Lähiliikuntapaikan avajaiset pidettiin 1.6.2006 ja nimikilpailun tuloksena alueelle valittiin nimeksi Hippala.

Hankkeen tavoitteena on ollut suunnitella ja rakentaa turvallinen ja monipuolinen koko perheen lähiliikuntapaikka, mikä tasavertaisuutta edistäen tarjoaa virikkeitä ja mahdollisuuksia omaehtoiseen liikkumiseen erityisryhmien tarpeet huomioiden. Toteutuksessa on huomioitu kokonaisvaltainen esteettömyys ja kuntouttava näkökulma. Hankkeen tavoitteena on ollut myös Honkalampi-keskuksen alueen ja Honkalammen ja Ylämyllyn asuinalueiden yhdistäminen. Kohderyhmänä ovat Honkalampi-keskuksen asiakkaat ja henkilökunta sekä Honkalammen ja Ylämyllyn taajama-alueella asuvat liperiläiset.

Lähiliikuntapaikan rakentaminen ajoittui vuosille 2004 – 2006. Alueen kokonaispinta-ala on noin 20 710 m2. 1-vaiheeseen kuului leikki-, peli- ja seikkailualueen rakentaminen (Liite 1 Välineet); pelialue käsittää jalkapallomaaleilla varustetun nurmialueen. 2-vaiheena oli monitoimikentän rakentaminen, jossa painotettiin kentän monipuolista käyttöä ja pinnoitteen soveltumista myös liikkumisesteisille ihmisille. Kentän pinnoitteena on hiekkatekonurmi. Kentän varusteisiin kuuluu puulaidat, koripallotelineet ja jalkapallomaalit.

Monitoimikentän joustavalla alustalla kaikki voivat liikkua ja pelata

Rakennuttajan toimi PKSSK/ Kiinteistöliikelaitos ja arkkitehtisuunnittelun teki Arkkitehtuuritoimisto Lappalainen & Korjonen/ ra Jyrki Lappalainen. Laitesuunnitteluun on osallistunut Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun Kuvataiteen ja muotoilun koulutusohjelman opiskelijoita sekä muotoilija Harri Tuononen. Muina yhteistyötahoina ovat olleet mm. Nuori Suomi ry, Joensuu – älykkäästi esteetön liike- ja palvelukeskus –projekti/ Käyttäjäarvioijia sekä Suomen Palloliitto.

Itä-Suomen lääninhallitus myönsi hankkeelle 80 000 euron rahoitusavustuksen ja Liperin kunta 8.000 euron rahoitusavustuksen rakentamiskustannuksiin vuodelle 2004. Lisäksi Suomen Palloliitto myönsi monitoimikentän rakentamiseen Hat Trick -avustuksena 8.000 euroa vuonna 2005. Koko alueen toteutuneet kustannukset olivat 343 000 euroa.

Lähtökohtana esteettömyys ja monikäyttöisyys
Honkalampi-keskuksen piha-alue oli rakennusten väliin jäävä vehreä viherkaistale, jonka vierellä kulkivat ajo- ja kävelyväylät. Tämän yhteisen laajan alueen kunnostamiseen oli varattu resursseja kuntayhtymän Vanhasta uutta –hankkeen myötä. Suunnitelmien odottaessa toteuttamista nousi esille tarve kehittää ympäristöä siten, että se tarjoaa eri-ikäisille, itsenäisesti liikkuville tai liikkumista harjoitteleville henkilöille monipuolisia haasteita ja samalla luo mahdollisuuden tutkia asiakkaiden motorisia taitoja luonnollisessa ympäristössä. Tähän ajatukseen liitettiin Liperin kunnan tavoite kehittää alueelle kuntalaisten käyttöön tuleva monipuolinen lähiliikuntapaikka. Tavoitteet yhdistettiin ja työ käynnistyi. Hankkeelle valittiin ohjausryhmä, jossa jäseninä olivat tilaajan, rakennuttajan, käyttäjien, Liperin kunnan, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun sekä esteettömyystyöryhmän edustajat. Hankkeen edetessä ohjausryhmän kokouksiin kutsuttiin eri asiantuntijoita. Hankkeelle tehtiin hankesuunnitelma ja kustannusarvio, joka hyväksyttiin kuntayhtymän hallituksessa ja valtuustossa.

Suunnittelun käynnistyessä kohderyhmä määriteltiin tarkemmin ja suunnittelu eteni alueen tarkempaan rajaamiseen. Tavoitteiden selkeyttämiseksi kysyimme Honkalampi-keskuksen asukkailta ja henkilökunnalta, lähialueen perhepäivähoitajilta ja hoitolapsilta, lähialueen koululaisilta sekä ikääntyviltä liikkujilta, mitä he lähiliikuntapaikalta haluaisivat. Nämä toiveet ja konkreettiset välineet ohjasivat alueen toiminnallisten tavoitteiden asettamista ja välinevalintaa. Leikkivälineiden valinta toteutettiin perehtymällä kotimaassa valmistettaviin ja Suomeen tuotaviin välineisiin sekä tutustumalla lähialueen kohteisiin. Alueelle soveltuvat leikkivälineet oli lopulta helppo valita niiden helpon ja kuitenkin monipuolisen käytettävyyden vuoksi. Valikoima leikkivälineistä, joissa esteettömyys huomioidaan esim. liikkumisen ja aistimisen näkökulmasta, on edelleenkin suppea.

Kohdealue oli jo valmiiksi tasainen kenttä, jolle eri toimintojen ja välineiden suunnittelu ja asemointi toteutettiin yhteistyössä arkkitehdin kanssa. Jo hankkeen alkuvaiheessa käynnistyi uudenlainen opiskelijayhteistyö Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun kanssa. Intensiivisen työn tuloksena opiskelijat esittelivät 12 erilaista leikkikenttävälinettä, joista alueelle valmistettavaksi valikoitui kuusi omaleimaista leikkiä, toimintaa ja viihtymistä palvelevaa toimintavälinettä. Tämän prosessin tuloksena kertyi monipuolisesti tietoa ja kokemusta erityisryhmien huomioimisesta ympäristön ja välineiden suunnittelussa. Lisäksi avartui ymmärrys siitä, että kaikille soveltuva ympäristö välineineen on todellinen haaste. Laajoja käyttäjäryhmiä palvelevaan lopputulokseen pääseminen edellytti pohtimista, keskustelua, joustavuutta ja erilaisten näkökulmien ymmärtämistä. Loppusuunnittelu tapahtui sitten paikanpäällä rakentamisen ja asentamisen yhteydessä.

Ryhmäkeinun kyytiin mahtuu pyörätuolilla ja isommallakin ryhmällä

Leikkialueen saavutettavuus
Suunnittelun lähtökohtana oli, että apuvälineen kanssa liikkuvan henkilön tulee päästä kaikkien leikkivälineiden luokse.

Hiekkalaatikolla voi leikkiä seisten ja pyörätuolissa istuen. Laatik-
koon pääsee myös kiipeämällä.

Alueen pinnoitteiden valinnassa päädyttiin seuraavaan: Kulkuväylät asvaltoitiin ja kaikkien leikkivälineiden turva-alueen pinnoitteeksi valittiin joustava massapinnoite. Leikkivälineiden ympäristöstä erottumiseen olisimme voineet vaikuttaa massapinnoitteen asvaltista poikkeavalla värillä, mutta kustannussyistä jouduimme tästä luopumaan. Tämä olisi toteutunut itsestään, mikäli olisimme valinneet pinnoitteeksi turvalaatan. Labyrintin, laavun ja metsäpolun kulkuväylien pinnoittaminen toteutettiin kivituhkalla. Alueelle täydennettiin soveltuvin osin nurmea, pensaita ja puita, mitkä helpottavat ympäristöön orientoitumista ja luovat viihtyisyyttä. Lähiliikuntapaikalle liikkuminen ohjautuu turvallisesti kevyenliikenteen väylää pitkin ja alueen välittömässä läheisyydessä on parkkialue ja pyörätelineet.

Leikkivälineiden saavutettavuudessa huomioitiin, että myös apuvälineen kanssa liikkuva henkilö pääsee itsenäisesti tai mahdollisimman kevyellä avustamisella korkealle, vauhtiin, kulkemaan läpi ja alitse, yltää kurkistamaan ja kokeilemaan sekä pääsee turvalliseen piiloon.

Kiipeilytornissa pääsee ylös ja alas sekä voi liikkua tasapainoillen. Erilaiset materiaalit ja pinnat tuntuvat koko kehossa.

Alueen valaistus suunniteltiin siten, että alueella liikkuminen on selkeää eri vuodenaikoina. Osaan ulkovaloja asennettiin liiketunnistin turvallisuuden lisäämiseksi. Mielikuvitukselle ja seikkailulle annettiin tilaa metsän puiden kohdevalaisimilla.

Lähiliikuntapaikan rakentamisen yhteydessä koko Honkalampi-keskuksen alueen opasteet uusittiin. Nyt liikkumista ohjaa tekstiopasteiden rinnalla PCS-kuvat ja kuvasymbolit.

Esteetön rakentaminen
Erityisryhmät ja esteettömyys ovat laajoja käsitteitä, joiden avaaminen tulee tehdä toiminnallisten tavoitteiden asettamisen tueksi. Esteettömyys ja helppo käytettävyys asettavat ympäristölle ja leikkivälineille selkeitä vaatimuksia. Rakentamiseen liittyvät määräykset ja ohjeet määrittelevät myös esteetöntä rakentamista. Leikkikenttien turvallisuuskaan ei ole leikin asia, vaan sitä määrittelevät lakiin perustavat määräykset ja leikkikenttävälineitä koskevat standardit.

Kiipeilyseinään lisättiin myös keskimmäiseen osaan isokokoiset, taustasta hyvin erottuvat kiipeilyottimet. Tolppaan on mahdollista kiinnittää kiipeilyvaljaat.

Kun alueen suunnittelussa halutaan huomioida erityisesti kohderyhmien tarpeita,
on hyvä asettaa esim. seuraavia kysymyksiä:

•

Miten alueen saavutettavuus ja turvallisuus toteutuvat? Miten ympäristössä pääsee liikkumaan?

•

Miten välineet sijoittuvat alueelle?

•

Miten leikkiväline, sen yksitäinen osa tai elementti erottuu ympäristöstä?

•

Miten välineeseen siirtyminen mahdollistuu? Mistä voi ottaa kiinni ja mistä saa tukea? Onko tilaa avustamiselle?

•

Miten voi ottaa vauhtia? Millaisen elämyksen liike ja vauhti tarjoavat?

•

Miltä väline tuntuu kosketettaessa tai jalan alla? Saako siitä aistimuksen, mikä ohjaa liikkumista ja antaa elämyksen?

•

Miltä ympäristö näyttää, tuoksuu, kuulostaa?

•

Tarjoaako ympäristö ja erilaiset välineet sekä kokonaisuuden tarjoamat mahdollisuudet sopivia haasteita eri tavalla liikkuville, aistiville, kommunikoiville sekä ympäristöään kokeville ihmisille?

•

Luoko ympäristö mahdollisuuksia erilaisuuden kohtaamiseen?

Labyrintissä pääsee piiloon ja nuolet opastavat ulospääsyn. Keltaisten kariseinien yli tai ali pääsee livahtamaan ketterästi.

Linkkejä:
www.esteeton.fi >>

Kirjallisuutta:
¤ Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.199/ 132 ¤
¤ Suomen rakentamismääräyskokoelma. F Yleinen rakennussuunnittelu/ F1 (2005) Esteetön rakennus, määräykset ja ohjeet, F2 (2001) Rakennuksen käyttöturvallisuus, määräykset ja ohjeet ¤
¤ RT 09-10692 Esteetön liikkumis- ja toimimisympäristö ¤
¤ Helsingin rakennusviraston ulkoalueiden ohjekortit. Mm. Esteettömän ympäristön suunnitteluohjekortti 6/7, SuraKu-projekti 2004 ¤

<< YLÖS >>